Syksyllä 1970 TuTosta koki muutaman peruspilarin lähtemisen joukkueesta, Seppo Lindström lähti pelaamaan Itävaltaan vuodeksi ja Luojola siirtyi Jokereihin.
Harjoituskauden joukkue aloitti lähtemällä Puolaan, jonne se oli kutsuttu pelaamaan kansainväliseen turnaukseen. TuTo hävisi turnauksessa Puolan A-maajoukkueelle 1-3, Tshekkoslovakian B-maajoukkueelle 3-6 ja pelasi ruotsalaisen mestaruussarjajoukkueen Mora IK:n kanssa tasan 4-4. Puolan turnauksen jälkeen joukkue siirtyi Ruotsiin Timråhon harjoittelemaan ankarasti viikon ajaksi, jonka jälkeen oli paluu kotimaan jäille.
Kahden tärkeän pelaajan menettäminen ennen kauden alkua muualle, valitettavasti näkyi joukkueen menestyksessä runkosarjassakin: tuloksena oli vain sija 7, kuudella vaivaisella pisteellä.
Keväällä 1971 Tovereiden junioritoiminta porskutti eteenpäin voimakkaasti ja menestyksekkäästi edelleen: A ja B-juniorit voittivat molemmat piirimestaruuden, C,D ja E-junioreiden Pansion ryhmät olivat kakkosina omissa sarjoissaan. Junioreiden valmennustoimintaa oli vetämässä jopa 26 miestä ja kun he niin harvoin saavat julkisuudessa tunnustusta, julkistettakoon tähän heidän nimensä: Jukka Heikiö (päällikkö), Vilho Lunden, Matti Anttonen, Kari Ortio, Reijo Hyökki, Heimo Helle, Matti Aaltonen, Rauli Vairinen, Raimo Saari, Tauno Hovirinta, Jari Saarinen, Hans Lahtovaara, Olavi Johansson, Heikki Ilmonen, Pertti Simonen, Kari Rindell, Veikko Ojaranta, Arto Salenius, Veikko Selin, Reijo Lehto, Atte Numminen, Torsten Johansson, Jaakko Hakanen, Lasse Wikman, Markku Mikkonen ja Rainer Ruusunen.
MM-edustustehtäviin Tovereista pääsi jälleen Urpo Ylönen ja hänen seuranaan myös Kari Torkkel oli pelaamassa muutaman maajoukkuepelin. Heidän lisäkseen MM-edustajistoon pääsi seuran ”ex-pelaajat” Lindström ja Luojola, jotka molemmat palasivat Tovereiden kokoonpanoon takaisin seuraavaksi kaudeksi.
Kun Toverit oli saanut joukkueen haalittua kaudeksi 1971-72 kokoon, uskottiin valmennustehtävät joukkueeseen palanneelle luottopelaajalle Seppo Lindströmille: kuivaharjoitteluista vastasi kuitenkin Aito Tuomisto. Jo perinteiseksi muodostunut ulkomaanharjoitusmatka tehtiin tänäkin vuonna, suuntana Romanian Miercurea Ciuc –kaupunki.
TuTo menestyi Romaniassa pidetyssä turnauksessa loisteliaasti, ja jo avausottelussa Toverit ottivat komean voiton paikallisen mestaruussarjaseura Avintulista lukemin 13-4. Avintul oli sijoittautunut viime Romanian mestaruussarjassa sijalle kolme. Toisessa ottelussaan Dinamo Bukarestia vastaan (jossa 8 maajoukkuemiestä) Toverit voitti vieraansa hyvätasoisessa pelissä 3-1. Kolmannessa ottelussa vastaan asettui Romanian pohjoisosan yhdistetty joukkue, joka myös kaatui komein lukemin 11-1.
Seuraavassa ottelussa Toverit palautettiin takaisin maanpinnalle voittojen tieltä, sillä vastaan asettui Romanian maajoukkue. Voittoa ei Romanian maajoukkueelle kuitenkaan annettu ilman taistelua, kolmanteen erään mentiin 2-2 tilanteessa. Kolmannen erän alussa Romania siirtyi 3-2 johtoon, mutta Timo Kokkonen loi toivoa TuTon peliin tasoittamalla tilanteeksi 3-3. Valitettavasti noin minuutti Kokkosen maalista Romania iski lukemat 4-3, ja katkaisten TuTon selkärangan iskemällä viimeisiksi lukemiksi 5-3 10 sekuntia edellisen maalin jälkeen. Ottelussa puhaltaneet heikkotasoiset tuomarit jakoivat rangaistuksia varsin heppoisin perustein ja TuTo keräsikin jäähyminuutteja kaiken kaikkiaan 32, joista 24 kuului Hannu Luojolalle.
TuTon maalit jakautuivat turnauksessa seuraavanlaisesti: Reijo Leppänen 6, Risto Vainio ja Timo Kokkonen 4, Hannu Luojola 3, Kari Johansson, Kari Torkel ja Reijo Paksal 2 ja Seppo Lindström, Hannu Niittoaho, Tapani Sura, Voitto Soini sekä Pentti Vihanto iskivät maalin mieheen.
Kotiintuomisina Romaniassa pidetystä turnauksesta Tovereilla oli kaiken kaikkiaan kaksi voittoa ja kaksi tappiota, eli ihan hyvin pärjätty kansainvälisessä turnauksessa. Syksyllä ennen kauden alkua, valmennusvastuuseen siirtyi takaisin Matias Helenius. Kaikki harjoitusottelut ennen runkosarjan alkua, päättyivät Tovereiden tappioksi, ja valoisammalta ei näyttänyt itse runkosarjassakaan kun tappioita alkoi tulla jo kotikentälläkin.
Maajoukkuetauon aikana valmennusjohto koki pienoisen muutoksen, kun Helenius siirrettiin tehtävistä pois ja jaetun valmennusvastuun ottivat Seppo Lindström ja Voitto Soini. Matiaksesta ei TuTon jääkiekkomiehillä ollut pahaa sanottavaa, mutta he toteavat vanhassa toimintakertomuksessa:
– ”Matiaksella on tapana sanoa mielipiteensä kakistelematta kenelle hyvänsä. Ja siitä kaikki eivät taas pitäneet. Ylöselle tai Lindströmille hän ei koskaan sanonut kiukkuisesti, mutta kaikki muut vuorollaan joutuivat ryöpytykseen. Ehkä hänen maajoukkuetehtävänsäkin häiritsivät. Helenius loi TuTon ottelutyylin, josta tuli aivan omaleimainen. Mm. vajaata vastaan pelattaessa TuTo oli erityisen vaarallinen. Ja monia muita teknisiä ja taktisia kikkoja Matias vuosien kuluessa opetti aikaansa hiukkaakan säästämättä.”
Valmentajavaihdoksen kokenut Toverien joukkue sai uutta puhtia sen verran, että he säilyttivät sarjapaikkansa sijoittumalla runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Pääsy kuuden parhaan joukkoon oli suhteellisen hyvä saavutus, kun ottaa huomioon, että turkulaiset olivat ainoa sarjajoukkue tuohon aikaan, joka pelasi maailman suurimmassa kupuhallissa, ts. avokaton alla. Hallikokemusta joukkue kävi hakemassa Forssassa kolmesti viikossa, jotta ei aivan kylmiltään tarvitsisi vieraissa pelata hallissa.
Junioritoiminnan puolella vuosi 1972 oli jo viides ohjelmoitu nuorisokiekkoiluvuosi, joukkueiden lukumäärä oli noussut nyt jo kahdeksaan. Joukkueiden 22 valmentajaa pitivät omille ryhmilleen kesän aikana kaksi yhteistä kuivaharjoitustilaisuutta, minkä lisäksi pelaajat hoitivat itse peruskuntoaan omin päin. Jääharjoituksia pidettiin kolmesti viikossa, joihin pelattiin vielä itse pelit päälle. Menestyskin oli junioreilla jälleen hyvä: A-juniorit nousivat nuorten SM-sarjaan, B-juniorit voittivat TUK:n talvipäivien mestaruuden ja D-junioreista tuli piirin mestareita.
Edustustehtävissä tänä vuonna nähtiin ainoastaan Tovereista Seppo Lindström, joka oli mukana myös Sapporon olympiakisoissa. Seuran junioreista eri-ikäisten MM-joukkueisiin oli ehdokkaana seuraavat pelaajat: Pertti Hasanen, Arto Kaunonen, Ari Hyökki, Timo Linna, Seppo Seger, Jarmo Puustelli, Reijo Lehtonen, Matti Johansson, Pertti Vaelma ja Rauno Sjöroos.
Seuraavaan kauteen 1972-73 Toverit lähti jälleen käymällä ensin perinteisellä harjoitusleirillä ulkomailla, tällä kertaa jälleen Västeråsissa, jossa harjoiteltiin tiiviisti viikon ajan. Valmennustehtäviin Tovereissa päävastuun otti ainoastaan Seppo Lindström ja Hannu Niittoaho jatkoi joukkueessa kapteenina.
Joukkueen pelaajamateriaali oli tällä kaudella verraten pieni, sillä joukkueessa pelasi ainoastaan yhteensä 21 miestä. Näistäkin kolme miestä pelasi ainoastaan alle 10 ottelua, joka johti siihen, että avainpelaajien täytyi pelata pitkiä vaihtoja: johtaen nopeaan väsymiseen.
Toverit sijoittautuivat 1972-73 SM-sarjassa kahdeksanneksi, jota pelattiin ensi kertaa nelinkertaisella järjestelmällä. A-juniorit säilyttivät sarjapaikkansa, B-juniorit kävivät ruotsin Nackassa osallistumassa uudenvuoden turnaukseen ja lisäksi seuraan perustettiin F-junioreiden ryhmä, alle 10-vuotiset, joiden joukkueita syntyi heti kaksi, kummassakin mukana yli kolmekymmentä poikaa.
Kauteen 1973-74 Toverit aloittivat valmistautumisen jo toukokuun 15. päivänä lenkkeilyn muodossa. Samaan aikaan alkoi myös kuntokoulu kolmasti viikossa, ja myöhemmin tahti tiivistyi mitä lähemmäs runkosarjan alkamista mentiin.
Joukkueessa tapahtui myös muutama merkittävä henkilöstövaihdos, Tovereiden joukkueenjohtajana seuran alusta asti toiminut Esa Koskinen siirtyi sivuun taka-alalle ja hänen paikkansa uutena joukkueenjohtajana peri Jarkko Mäki. Joukkueenjohtaja ei ollut ainut joka luovutti tehtävänsä toiselle, sillä joukkueen lääkärinä 10 vuotta toiminut Toivo Hirvonen siirtyi Raumalle ja hänen tilalleen uudeksi paikkaajaksi tuli Jaakko Lehto. Valmennuksessa tapahtui myös pienoinen muutos, sillä Seppo Lindström siirtyi takaisin kapteenin tehtäviin ja Voitto Soini otti vastuun joukkueen valmentamisesta.
Suurin muutos ja kohu aiheutuivat kuitenkin julkisuudessakin siitä, kun Hannu Luojola siirtyi TuTosta TPS:ään:
– ”Meillä oli herrasmiessopimus TPS:n kanssa, ettemme värvää emmekä edes ota vastaan toinen toisiltamme palaajia. Nyt TPS rikkoi tämän sopimuksen”, muistelee Esa Koskinen.
– ”Toverit oli hyvin tarkkaan noudattanut sopimusta. Kun Voitto Soini aikoinaan tuli Tovereihin, hän olisi hyvin mahtunut joukkueeseen heti, mutta pidimme häntä pitkään jonotuslistalla, kun emme missään tapauksessa halunneet TPS:n saavan käsitystä, että hänen tulonsa olisi ollut meistä riippuva. Myöhemmin otimme vastaan Jarmo Rantasen, mutta silloin oli kysymys puhtaasta vaihtokaupasta. TPS sai Tovereilta jalkapalloilija Tommy Lindholmin”, lisäsi muisteloihin Timo Sohkanen.
Pelaajia tuli ja meni, mutta TuTo sai myös takaisin pari vanhaa peluriaan, näistä tärkeimpänä Tapparassa vierailleen Keijo Järvisen, sekä neljä muuta pelaajaa saatiin muista seuroista.
Syyskaudella harjoittelun aloittaminen ei onnistunut aikataulun mukaan, eikä muutenkaan harjoittelu sujunut kovin hyvin: Turun tekojäärataa päällystettiin ja siihen rakennettiin kattoa. Alusta pitäen rakennuksen oli pitänyt valmistua jo syyskuussa, mutta loppujen lopuksi se valmistui vasta joulukuussa, vähän ennen Joulua. Rakennus ei olisi varmasti edes valmistunut Jouluksi, elleivät TuTon pelaajat ja Unto Sandell olisi alkanut talkoohengessä urakoimaan sen eteen. Talkooporukka kasvoi jopa 120 hengen kokoiseksi, mutta silti TuTon jäsenten mielestä hieman outoa oli se, että vaikka hallin valmistuminen olisi ollut kaikkien turkulaisten jääkiekkoseurojen etu, paikalla ei ollut ainuttakaan auttajaa muista seuroista.
Koska kotikaupungissa ei jäätä ollut käytettävissä ennen joulukuun puoliväliä, piti mennä muualle harjoittelemaan. Joukkue kävi Forssassa kaikkiaan 19 kertaa, Raumalla 10 ja syyskuun alussa käytiin neljän päivän matkalla Ruotsissa jossa oteltiin kolme kertaa. Näinä runsaan kahden kuukauden aikana joukkue matkasi tuhansia kilometrejä bussilla, eivätkä ne kerrat riittäneet pelkästään harjoituspeleihin: Viisi ensimmäistä kotiotteluakin pelattiin Forssan jäähallissa. Toverien yhdeksäs kausi näiden hankaluuksien jälkeen ei sujunut ollenkaan loisteliaasti, ja odotuksiin ei pystytty vastaamaan. Sijoitus oli runkosarjan jälkeen seitsemäs, tosin ainoana lohtuna oli Turun herruus TPS:n jäädessä sarjataulukossa TuTon taakse.
Pelikauden jälkeen elettiin muutosten aikaa: jääkiekkojaoston organisaatio edustustasolla siirtyi projektimuotoiseen organisaatioon ja juniorijääkiekkoilu siirtyi omaksi ryhmäkseen. Edustustason projektiorganisaation vetäjäksi kutsuttiin huippusuunnistajanakin tunnettu insinööri Tuomo Peltola ja hänen lisäkseen ryhmään tulivat Esa Koskinen, Erkki Saario, Jarkko Mäki ja Rolf Törnroos. Junioriorganisaation vetäjäksi johtokunta nimesi Lasse Wikmanin.
Ennen kauden 1974-75 alkua viime kauden kokoonpanosta lähti neljä pelaajaa muualle, mutta tilalle saatiin viisi muuta korvaamaan lähteneitä. Valmennuksesta vastasi jälleen Matias Helenius, joka oli tehnyt sovinnon pelaajien kanssa ja joukkueen kakkosvalmentajana toimi Harri Jalava. Tovereiden joukkueen kokoonpanossa olivat seuraavat henkilöt: Urpo Ylönen, Pertti Hasanen, Rauno Kaunonen, Seppo Lindström, Hannu Niittoaho, Pertti Ahokas, Arto Kaunonen, Pertti Vaelma, Reijo Leppänen, Kari Johansson, Pentti Vihanto, Keijo Järvinen, Timo Kokkonen, Kari Torkkel, Reijo Paksal, Jarmo Rantanen, Björn Herbert, Esko Salminen, Rainer Holmroos, Kari Hyökki ja Ari Hyökki.
Sarja alkoi suhteellisen oudosti, sillä TuTo menestyi kärkijoukkueita vastaan hyvin mutta häntäpään joukkueille tuli lähes säännönmukaisesti tappio. Ratkaisevasti Tovereiden menestykseen, tai sen puutteeseen vaikutti varmasti muutamien avainpelaajien loukkaantuminen kesken syyssarjan. Vaikka joukkue oli viimeinen kesken sarjan, kävi katsojia silti suhteellisen paljon otteluissa: kymmenessä kotiottelussa keskimäärin 3218 henkeä.
Kevätkierroksella ei paljon paremmin mennyt kuin syyskierroksellakaan, yksittäisiä makeita voittoja Toverit napsi sieltä täältä, mutta kokonaisuudessaan voittoja ei tullut tarpeeksi jotta sarjapaikka olisi uusittu. Edessä oli tippuminen sarjatasoa alemmas I divisioonan.
– ”Toverien heikko hetki tuli pari vuotta liian aikaisin. Jos silloin olisi ollut pystyssä jo SM-liiga ja nykyinen karsintasysteemi (-79) kauden jälkeen, ei Toverit olisi pudonnut ikinä. Se on vähän sisäänlämpiävää puuhaa nykyään, mutta takaa toisaalta sen, että aina parhaat joukkueet pelaavat pääsarjassa.” muistelee Koskinen.
Tippuminen kymmenen loistokkaan ja vaiherikkaan vuoden jälkeen takaisin sarjatasoa alemmas, oli edessä suurien ratkaisujen tekemistä. I divisioonasta oli tullut melkoisen kallis verrattuna SM-liigaan, sillä joukkueiden täytyi matkustaa pitkiä matkoja, eivätkä yleisömäärätkään vastanneet samaa tasoa kuin SM-liigan määrät. Johtokunta ja jääkiekkojaosto alkoivat neuvotella parhaasta mahdollisesta menettelystä ja tultiin siihen raskaaseen päätökseen, että olisi fuusioiduttava TPS:n kanssa.
– ”Luojan onni, ettei tämä ratkaisu loppujen lopuksi toteutunut, sillä siitä vasta olisi kamala sotku olisi syntynyt, kun olisi ollut kaksi keittäjää saman kattilan äärellä”, toteaa Koskinen.
Vaikka TuTo ei fuusiota toteuttanutkaan, luovutti se seitsemän parasta pelaajaansa TPS:n jääkiekkojoukkueeseen. Luovutetuista pelaajista saaduilla karanteenimaksuilla Toverit pystyivät huomattavasti pienentämään seuralle syntynyttä velkataakkaa.
Hyvin pian edellisten tapahtumien jälkeen, oli aika tiputtaa toinen jättimuutosuutinen, sillä johtokunta oli päättänyt luopua kokonaan I-divisioonapaikasta. Vähemmän haittaa sekin teki, sillä ensi alkuun johtokunta oli suunnitellut ettei edustusjoukkuetta pystytettäisi ollenkaan, vaan keskityttäisiin kokonaan juniorikiekkoiluun. Eräät TuTo-henkiset juniorivalmentajat nostivat kuitenkin kovan metelin asiasta, sillä mitä hyötyä olisi opettaa nuorta kiekkoilijaa TuTolaiseksi ja sitten kun hän olisi siinä iässä, että hänestä olisi käyttöä miesten edustusjoukkueessa, hänen täytyisi siirtyä toiseen seuraan. Toisin sanoen, junioritoiminnalta menisi kokonaan pohja ja ideologia. Näistä syistä viisastuneena, johtokunta päätyi siihen ratkaisuun, että seura ilmoittautui alimmalle sarjatasolle: IV divisioonaan.
Esa Koskinen ja Timo Sohkanen muistelevat ratkaisun hetkiä murheellisin tuntemuksin:
– ”Se oli kylmää todellisuutta, ei sille sillä hetkellä mitään voinut.” kertoo Koskinen
– ”Mutta itkettävä tilaisuus se oli. Kyllä siinä nousi tippa monen silmään.” lisää Sohkanen.
Kritiikkiä oli myös molemmilla esitettävänä silloisista päätöksistä:
– ”Suurin virhe mikä tehtiin oli luopuminen ykkösdivisioonapaikasta. Meillä oli menestyksenkin jälkeen koossa aika hyvä nuorekas joukkue, lupaavia pelaajia, jotka olisivat jääneet. Menetimme tuhottomasti karanteenirahoja, sillä seuraavan syksyn aikana Jääkiekkoliitto ”urheilullisista” syistä antoi toinen toisensa perään meille lähteneille pelaajille puhtaat paperit.” kritisoi Koskinen
– ”Se oli todella hätiköity päätös. Emme olisi missään tapauksessa koskaan menneet kakkosdivisioonan alle. Nyt jouduimme neloseen asti.” kertoo Sohkanen
Kaudelle 1975-76 lähti IV-divisioonaan tavoittelemaan sarjanousua, ja joukkuetta edustikin melkein puhdas A-juniorijoukkue, eikä syksyllä aloittaneessa joukkueessa ollut ainuttakaan nimeä viime keväisestä joukkueesta. Joukkueeseen kuuluivat seuraavat pelaajat: Keijo Lukkari, Mika Saarinen, Jouko Rannikko, Seppo Haapala, Kari Vesasto, Ismo Leinonen, Auvo Vuorinen, Ari Heikiö, Benny Karlsson, Esa Tuominen, Markku Vuorio, Kimmo Heikiö, Kai Wikman, Vesa Suominen, Pekka Kurkijärvi, Timo Koskinen, Kai Jukola, Martti Liewendahl. Valmentajana toimi Markku Mikkonen ja joukkueenjohtajana Lasse Wikman.
Vaikka seura olikin elämässä selvästi eräänlaista kriisikautta, juniorijoukkueiden määrä kohosi uuteen ennätyslukuunsa, kahteentoista. Tosin seuran harjoitusolosuhteissa tapahtui eräänlaisia häiriöitä ja seura ei saanut haluamaansa määrää vuoroja. Syynä saattoi olla seuran heikko tiedotustoiminta ja hätäisimmät saattoivat luulla TuTo:n jääkiekkotoiminnan kuolleen kokonaan. Tästä johtuen edustusjoukkuekaan ei saanut paljon harjoitusvuoroja ja ne jäivät kaiken kaikkiaan kymmeneen kertaan, jotka kaikki kuitenkin toimivat kiitettävällä innolla pelaajien keskuudessa.
Kauden 1975-76 menestys ei ollut kummoinen ja sarjanousua ei tullut, edustusjoukkue sijoittui omassa lohkossaan sijalle kaksi. Tovereiden C-juniorit sen sijaan voittivat oman piirinsä mestaruuden tuona vuonna!
Kaudelle 1976-77 Toverit lähti melkein samalla kokoonpanolla kuin viime kauteen, vahvistuksinaan entiset SM-sarjalaiset Pentti Vihanto, Voitto Soini ja Reijo Paksal. Toverit pystyivät voittamaan oman lohkonsa ja sarjakarsintaan III-divisioonan paikasta joukkue sai vastaansa Harjavallan Kuparikiekon. Sarjakarsintaotteluissa voitot menivät molempien joukkueiden kesken tasan ja tästä johtuen järjestettiin viimeinen ja ratkaiseva uusintaottelu: jonka Toverit hävisivät. Mielialat olivat todella synkkiä joukkueen ja seuran sisällä. Mutta sitten tapahtui: eräiden uudelleenjärjestelyiden jälkeen lohkojakoja muutettiin ja III-divisioonasta vapautui sarjapaikka, jonka Jääkiekkoliiton alueparlamentti päätti myöntää Tovereille.
Junioritkin menestyivät suhteellisen hyvin, ja junioreista paras menestys olikin E-junioreissa, jotka pääsivät koko maassa 12:n parhaan joukkueen joukkoon.
Kauteen 1977-78 Toverit lähtivät tavoitteinaan pitää juuri saatu III-divisioonan sarjapaikka itsellään, sekä samalla hankkia kokemusta nuorelle joukkueella, joka tilaisuuden saatuaan yrittäisi tosissaan sarjanousua ylemmällä tasolle. Joukkueen kokoonpanossa ja organisaatiossakin nähtiin pari paluumuuttajaa, sillä entinen pitkäaikainen huoltaja Timo Sohkanen palasi kuvioihin, sekä valmennukseen – ja joukkueenjohtoon palasi Esa Koskinen. Pelaajistoon saatiin myös yksi tärkeä paluumuuttaja Risto Vainion muodossa.
Kausi ei kuitenkaan sujunut niin kuin toiveena oli, vaikkakin Tovereiden joukkue pelasi muutaman todella hyvän pelin. Hyvistä peleistä esimerkkinä Toverit voittivat heti avausottelussaan sittemmin lohkovoittajan Lätkä-77:n. Noususta II-divisioonaan ei tullut tänä vuonna mahdollista.
Junioripuolellakaan ei menestys ollut päätähuimaavaa, sillä heikot harjoitusolosuhteet haittasivat edelleen joukkueiden toimintaa pahasti. Toverien vahva puoli kuitenkin oli, että sen valmentajakunta oli sekä laajaa että tietorikasta. Eräisiin ilonaiheisiin sentään oli varaa, kun muutamien joukkueiden taakse alkoi ilmestyä tukiryhmiä pelaajien vanhemmista.
Kauteen 1978-79 valmistautuminen alkoi suhteellisen positiivisissa merkeissä, kun joukkueeseen tuli takaisin kuusi entistä mestaruussarjan pelaajaa: maalivahti Timo Nurminen, kenttäpelaajat Kai Hyökki, Reijo Lehtonen, Seppo Seger, Seppo Haapala, Auvo Vuorinen, lisäksi Hämeenlinnasta saatiin Mauri Tamminen ja tammikuussa joukkueeseen palasi vielä Kari Johansson.
Paluumuuttajilla oli suuri vaikutus TuTon peleihin, sillä joukkue oli niin vahva suorittaja, että ei ollut minkäänlaista ongelmaa voittaa omaa lohkoaan. Lohkovoiton jälkeen ensimmäisessä karsintaottelussa pääsystä II-divisioonaan Toverit pudotti helpon oloisesti Lempäälän Kisan. Tuon ottelun jälkeen vastaan asettui Karakallion Pallo, jota vastaan Toverit voitti ja hävisi yhden pelin. Tarvittiin uusintaottelu. Superjännittävien vaiheiden jälkeen Toverit ottivat voiton Karakallion Pallosta, ja Tovereiden nousu II-divisioonaan oli todellista.
– ”Oli ilahduttavaa, että Toverit sai näissä karsintaotteluissa jo jopa 700 hengen katsomot. Siitä oli hyvä ponnistaa eteenpäin.” muistelee Timo Sohkanen.
Tovereilla oli tässä vaiheessa junioreita jo yli 200 henkeä ja joukkuemääräkin oli noussut takaisin tusinaan. Joukkueet olivat keränneet taakseen edelleen kasvavia määriä tukiryhmiä, mikä oli erityisen merkittävää sen takia, että Turun halliin eivät juniorit pääse syyskuun alusta alkaen pelaamaan tai harjoittelemaan. Tukiryhmät olivat järjestäneet harjoitusmatkoja mm. Uuteenkaupunkiin, josta he olivat vuokranneet jääaikaa ja maksaneet kaikki matkakulut. E-66 joukkueen tukiryhmä hankki jopa linja-auton ja vaihtoi sen seuraavana vuonna parempaan. Valmentajia junioreilla oli 38, jota voi pitää mahtavana määränä ottaen huomioon seuran muut tapahtumat parin vuoden aikana.
D-56 ja D-66 juniorit kävivät kahtena perättäisenä talvena Norjassa nuorisoturnauksessa, missä molempina vuosina oli loistava menestys.
Yksilötasolla nousi 1978 esiin Juhani Wilander, joka valittiin 15-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen. Hän osallistui Puolassa pelattuun turnaukseen, missä erotuomarina toimi TuTo:n jääkiekkojaoston jäsen Kari Ortio.
Kauteen 1979-80 valmistautuminen aloitettiin jälleen hyvissä ajoin toukokuussa kuivaharjoittelun muodossa. Harjoituspaikaksi oli valikoitunut Turun Ruissalon kauniit maisemat, joissa harjoituksia pidettiin kolmasti viikossa aina elokuun loppuun asti. Jääharjoittelun joukkue pääsi aloittamaan 20. elokuuta. Edustusjoukkueella oli käytössään kaikkiaan neljä viikkotuntia Kupittaan jäähallissa harjoituksilleen, aikoina: Maanantaisin klo 23.00-24.00, keskiviikkoisin klo 20.30-21.30, torstaisin 21.30-22.30 ja sunnuntaisin klo 20.30-21.30. Edellytykset joukkueen kehitykseen eivät tällaisissa olosuhteissa olleet siis parhaimmat mahdolliset.
Joukkue koki jälleen hieman muutoksia pelaajapuolella, menijöitä ja tulijoita oli molempiin suuntiin. Suurimmat saapujat takaisin Tovereihin oli ”omiensa joukkoon” palannut Kari Torkkel ja Esko Salminen. Muita uusia pelaajia olivat: Timo Huhtanen, Ari Huhtamäki ja maalivahti Matti Sahalow. Menetyspuolella oli ikäluokkansa maajoukkueessakin esiintynyt Jukka Vilander, Seppo Seger, maalivahti Timo Nurminen ja hyökkääjä Risto Nurminen, joista kaksi jälkimmäistä lopettivat pelaajauransa. Muuten nimilista niin valmennus-, huolto- kuin joukkueen johtoporrastakin myöten oli lähes entinen, ainut lisäys oli että Jukka Pajunen tuli kolmanneksi huoltajaksi.
Tavoitteeksi Toverit asettivat ensi kaudelle rohkeasti pääsyn ns. ylempään loppusarjaan. TuTo voitti kuin voittikin alemman loppusarjan, mutta ylempään loppusarjaan asti ei päästy: pettymys oli käsin kosketeltavaa. Tilastoissa Toverit, tai Toveri sentään loisti, sillä pistepörssin ykkösenä oli Kari Johansson ja yleisökeskimääräkin mukavat 2845 per ottelu!