Tarkennusta yhteistyösopimuksesta

Tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa HC TPS, TUTO Hockey ja HC Indians Kaarina kertoivat turkulaisen jääkiekkoilun, ja ennen kaikkea nuorten turkulaisten jääkiekkoilijoiden, kannalta erinomaisen hyvän uutisen.  Uutisen tiedottamisessa epäonnistuimme pahasti. Pyydämme anteeksi kannattajille aiheuttamaamme pettymyksen tunnetta, ja tarkennamme tässä yksityiskohtia yhtieistyösopimuksesta myös käytännön tasolla.

Sopimus on otsikoitu seuraavasti: ”Sopimus turkulaisen jääkiekon kehitysprojektista”. Kyseessä on kehitysprojekti, jonka tarkoituksena on kehittää kolmen Turun alueella toimivan ja eri sarjatasoilla pelaavan joukkueen välistä yhteistyötä nuorten pelaajien kehityspolun varmistamiseksi. Koko sopimuksen keskiössä ovat nuoret pelaajat ja heidän kehittyminen sekä mahdollisuus pelata kulloinkin sopivimmalla sarjatasolla omassa kotikaupungissaan.

EI farmisopimus
Sopimus EI OLE FARMISOPIMUS. Sopimuksessa ei ole käytetty Jääkiekkoliiton seurayhteistyösopimuksen sopimuspohjaa, joka aiemmin tunnettiin nimellä farmisopimus. Kyseistä sopimuspohjaa ei käytetty siitäkään huolimatta, että se olisi tuonut mukanaan tiettyjä kustannussäästöjä pelaajien liikkuessa seurojen välillä. Tänään allekirjoitetun sopimuksen toinen kappale menee sanatarkasti näin:

”Sopimukselle ei ole tarkoitus muuttaa tai vaikuttaa seurojen omistussuhteisiin tai muihinkaan seurakohtaisiin asioihin, kuten markkinointiin, talouteen jne. Seurat toimivat edelleen sopimuksesta huolimatta itsenäisinä seuroina olematta alisteisessa suhteessa toisiinsa.”

Sopimuksen tavoitteena pelaajaa kehittävät pitkäaikaiset lainat – esimerkkinä Mikko Lehtonen
Sopimus on ensin voimassa pelikauden 2014-2015. Tavoitteena on kuitenkin pitkäaikainen vuosittain tarkennettava yhteistyömalli, mutta luonnollisesti vain siihen asti, kunnes TUTO on saavuttanut päämääränsä ja noussut korkeimmalle sarjatasolle Liigaan. Kuten tiedotimme viikko sitten, tavoitteemme eivät ole muuttuneet mitenkään. Teemme töitä itsenäisenä seurana sen eteen, että jonain päivänä pelaamme seurana SM-liigassa. Siihen asti menemme liigaan pelaaja kerrallaan, kuten esimerkiksi Anrei Hakulisen ja Mikko Lehtosen esimerkit osoittavat.

Yhteistyöstä käytännön tasolla täsmentää urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola seuraavasti:

-”Kysymys on ensisijaisesti turkulaisen kiekkoilun kehittämisestä, missä on keskiössä tapauskohtainen pelaajan kehittäminen. Tämä tarkoitaa sitä, että käymme avoimesti seurojen välillä keskustelua pitkäaikaisista pelaajan kehityssuunitelmista – esimerkkinä Mikko Lehtosen tapaus. Lyhytaikaiset lainat ovat ensisijaisesti tarkoitettu TUTO:n pelaajien poissaolojen paikkaamiseen.”

– ”TUTO:n omat sopimuspelaajat ovat edelleen TUTO:n sopimuspelaajia ja heidän käyttäminen toisessa seurassa vaatii TUTO:n hyväksynnän. TUTO:lla ei ole yhdenkään pelaajansa kanssa liigaoptiota olemassa”, Aittola täsmentää.

 

Tavoitteena Mestiksen mestaruus ja Liiga
-”Mestis on kasvattajasarja SM-liigalle, samalla tavalla kuin SM-liiga on kasvattajasarja NHL:lle ja KHL:lle. TUTOn ajatuksena Mestis-aikana on kasvattaa mahdollisimman monta pelaajaa korkeammille sarjatasoille ja saada nämä paluumuuttajina takaisin TUTO:on, kun nousemme seurana Liigaan”, Aittola jatkaa.

– TUTOn ainoa urheilullinen tavoite tulevalle kaudelle on Mestiksen voittaminen ja sitä
kautta liigalisenssin hakeminen organisaatiolle, päättää toimitusjohtaja Dani Aavinen.

 

Turussa 29.10.2014

 

TUTO HOCKEY OY

 

Dani Aavinen

toimitusjohtaja

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää