TUTO Hockey Oy ja erityisesti sen sopimuspelaajat ovat kauden aikana näkyvästi esillä hyväntekeväisyydessä teemalla TUTO tekee hyvää.
Viime viikolla ensimmäinen askel otettiin Nälkäpäivänä, kun Iiro Vehmanen ja Mikael Aaltonen olivat avustamassa SPR:n keräyksessä.
Kauden aikana TUTO tekee hyvää jokaisen kotiottelun yhteydessä. Kaikki sopimuspelaajat saavat luovuttaa itse valitsemalleen kohteelle 100 kappaletta matsilippuja. Ensimmäiset sata lippua lahjoitti joukkueen kapteeni Antti Virtanen.
Virtanen valitsi kohteekseen CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalveluiden kolme pienryhmäkotia ja kaksi erityisyksikköä.
Liput toimitettiin Myllylinnan toimipisteeseen maanantaina. Lippuja riittää muihinkin CTM Oy:n toimipisteisiin.
Myllylinnan Henriikka Kuusrainen ja Aija Ahonen kertovat lippujen olleen mieluisa yllätys pojille.
Myllylinna on seitsemänpaikkainen kodinomainen pienryhmäkoti Turun Kakskerrassa. Myllylinna on suunnattu pienille lapsille, joita ei voida sijoittaa perheeseen tai perhekotiin. Vastaava ohjaaja Aija Ahonen kertoo heillä olevan tällä hetkellä kuusi poikaa, jotka kaikki ovat kiinnostuneita urheilusta. Myllylinnan aktiviteetteihin eivät konsolipelit kuulu, sen sijaan jokaisella pojalla on mahdollisuus harrastaa jotain.
Valitettavasti Antin treeniaikataulu ja Myllylinnan poikien lukujärjestykset menivät päällekkäin, eivätkä pojat päässeet tapaamaan Anttia henkilökohtaisesti lippuja luovutettaessa. Antti kuitenkin lupasi järjestää pojille kauden aikana vierailun TUTOn pukukoppiin, jolloin pojat pääsevät tapaamaan koko joukkueen.
Virtanen valitsi lahjoituskohteekseen CTM Oy:n, koska hänen ystävänsä on toiminut vastaavana ohjaajana toisessa yksikössä.
– Liput ovat oikein tervetullut lahjoitus, Ahonen hymyilee.