TUTO – FPS 2-3 (0-2, 1-0, 1-1)
Mollivoittoisesti kauden aloittanut TUTO ei vieläkään päässyt voittojen tielle, kun sarjanousija FPS vei ottelun numeroin 2-3.
Ottelu alkoi kotijoukkueelle epäedullisesti FPS:n iskiessä vieraat johtoon, kun peliä oli ehtinyt kulua kolmisen minuuttia. TUTOn moottori köhi ja peli pyöri omassa päässä. Kotijoukkue ei saanut hyökkäyksiä aikaan. Tämä kostautui taas, kun vieraat nakuttivat taululle numerot 0-2.
Toisen erän alkupuolella molemmat joukkueet pääsivät vuorollaan koettamaan ylivoimaa, mutta numerot taululla eivät muuttuneet. Erää oli pelattu noin puolet, kun TUTO sai jälleen ylivoimamahdollisuuden. Viisikko sai ylivoimamyllyn pyörimään. Kapteeni Karlsson iski kiekon vieraiden verkkoon ja nosti hanskat kohti kattoa. Kotijoukkue sai maalista lisäenergiaa ja pelin juonesta paremmin kiinni. FPS jäähyili, ja erän lopussa alkoivat tunteetkin lämmetä kaukalossa. Erätauolle lähdettiin lukemissa 1-2.
Kolmannen erän alussa molemmilla oli paikkansa, mutta tuloksia ei maalin muodossa syntynyt. Peliä oli jäljellä nelisen minuuttia, kun kiekko löysi tiensä vieraiden maaliviivan yli, ja kotiyleisö sai ilonaihetta. Maalia mentiin vielä tarkistamaan videolta, jonka jälkeen tuomari näytti aloitusta keskelle. Tasoitusmaali merkittiin Aleksi Poikolan nimiin. Kauaa ei tasatilanteesta päästy nauttimaan, kun FPS rokotti taululle loppunumerot 2-3.
Katso ottelukooste:
Tuto matkaa Forssaan FPS:n vieraaksi perjantaina 9.10. Voit seurata vieraspeliä Ruutu+ -palvelusta.
Seuraava kotiottelu pelataan Marli Areenalla lauantaina 10.10. klo 17.00, jolloin vastaan luistelee Tampereen KOOVEE. Hanki liput ennakkoon täältä.