Veripalvelu otteluisäntänä keskiviikkona, Kalle Kaijomaa debytoi

TUTO Hockey hakee viidettä peräkkäistä voittoa keskiviikkona, kun se isännöi Heinolan Peliittoja Marli Areenalla. TUTOn kokoonpanossa nähdään uusi mies, kun Kalle Kaijomaa debytoi takalinjoilla. Otteluisäntänä toimii puolestaan Veripalvelu.

Kaijonmaa TUTOn takalinjoille

Kokenut puolustaja Kalle Kaijomaa liittyy TUTOn vahvuuteen tammikuun loppuun asti kestävällä sopimuksella. Sopimuksessa on ulkomaan siirron mahdollistama pykälä.

Urallaan yli 400 ottelua Liigassa pelannut Kaijomaa debytoi TUTOn paidassa jo keskiviikkona, kun TUTO kohtaa kotiyleisön edessä Heinolan Peliitat. Kaijomaa on innoissaan päästessään taas pelaamaan.

”Olen kiitollinen ja iloinen TUTOlle, että saan mahdollisuuden pelata 13 kuukauden tauon jälkeen. Olen treenannut joukkueen mukana nyt kaksi viikkoa. Jo tässä ajassa olen huomannut, että joukkueella on keskenään todella hyvä meininki. On ollut myös todella mukavaa päästä kuuntelemaan nuorempien juttuja, kun viimeisen 6 kuukauden aikana on treenannut pääosin yksin”.

TUTOn päävalmentaja Antti Virtanen on myös tyytyväinen saadessaan kokeneen pelimiehen joukkueeseen.

”Saadaan iso kauhallinen kokemusta joukkueeseen. Kaijomaa on kiekollinen puolustaja, joka tuo myös vaihtoehtoja ylivoimaan. Hänellä on pitkä tauko peleistä loukkaantumisen vuoksi, joten etenemme rauhassa rasituksen suhteen.”

SPR Veripalvelu otteluisäntänä

Keskiviikon ottelun otteluisäntänä toimii Mestiksen pääyhteistyökumppaneihin lukeutuvan SPR Veripalvelun Turun toimipiste. Veripalvelun otteluisännyys näkyy muun muassa ständinä Marli Areenan käytävällä. Ständillä voit tutustua muun muassa TUTOn dominoimaan Hengenpelastajaliigaan sekä verenluovutukseen. Ottelun avauskiekon pudotuksessa on vastakkain puolestaan TUTO Hockeyn ja Peliittojen Veripalvelun punaista kypärää kantavat pelaajat.

Hengenpelastajaliigan sarjataulukko lokakuun jälkeen

Joukkue Luovutuskerrat Pisteet
TUTO Hockey 112 336
KooVee 50 150
RoKi 18 54
IPK 16 48
Hokki 14 42
KeuPa HT 12 36
K-Vantaa 10 30
Ketterä 5 15
Peliitat 4 12
Jokipojat 4 12
Hermes 3 9
SaPKo 2 6

Lue myös ”Hengenpelastajaliigalle loistava alku – TUTO Hockey piikkipaikalla”

Eetu Vento on kantaa joulukuussa punaista kypärää

TUTO Hockey on valinnut puolustaja Eetu Venton joulukuun ajaksi Veripalvelun vastuulliseksi pelaajaksi. Valinnan myötä Vento kantaa Veripalvelun punaista kypärää joulukuun ajan. Kypärän kantaja vaihtuu kuukausittain joukkueessa. Valinnan perusteina ovat muun muassa vastuullinen toiminta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

TUTO Hockey – Peliitat keskiviikkona 4.12. klo 18.30 Marli Areenalla. Hanki liput ennakkoon edullisemmin tästä.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää