Mestiksen joulutauko päättyy TUTOn osalta perjantaina 28.12, kun joukkue kohtaa Tikkurilassa kotivoittoa puolustavan K-Vantaan. Kyseessä on todellinen klassikko-vääntö, jossa molemmilla joukkueilla on tunteet ja taistelutahto mukana. Lohipaidat eivät ole päästäneet TUTO:a tällä kaudella helpolla. Kolmesta ottelusta on saatu puristettua vain yksi voitto. Kumpikaan joukkue ei ole onnistunut voittamaan toista kotonaan ja tälle sarjalle toivotaan perjantaina Vantaalla jatkoa!
TUTO on tällä hetkellä komeasti runkosarjan kolmantena, kuusi pistettä vantaalaisia edellä, yhden ottelun vähemmän pelanneena. Perjantaina jaossa olevat pisteet ovat joukkueelle huipputärkeät, jotta sarjassa toisena oleva Hermes ei karkaa yhtään kauemmaksi. TUTO:lla on nyt pohjalla hyvin levätty ja sopivasti treenattu joulutauko, nälkä menestyä on kova! Lisäksi TUTO:n suurimpia vahvuuksia on maalillaan upeaa kautta pelaava aina varma Julius Pohjanoksa.
Vantaalaiset rokottavat armotta kaikista virheistä ja heidän liikkeensä on todella nopeaa, mutta onneksi TUTO:ssakin on läksyt tehty ja on vahvasti tiedossa, mitä tuleman pitää. Joukkueen momentum on erinomainen, neljästä viimeisimmästä pelistä on saaliina 11 pistettä ja viimeisimpänä komea voitto Ketterästä 100%:lla onnistumisella rangaistuslaukauksissa. Puolustuksessa täytyy kuitenkin olla todella tarkkana, etenkin, kun Matt Nickerson huilaa tämän ja seuraavan ottelun pelikiellon seurauksena. Myös Mikke Levolla on vielä pelikieltoa kärsittävänä yhden ottelun verran.
Kuvat: Shaun Duncan
Teksti: Juho Koli
Seuraava kotiottelu pelataan heti perään lauantaina, jolloin kaukaloon haastajaksi luistelevat Peliitat. Osta liput ennakkoon täältä!