Julius Pohjanoksa TUTOon

Vapaasti siirtyvien nuorten pelaajien listalle nimetty maalivahti Julius Pohjanoksa palaa TUTOn vahvuuteen. Samalla TUTO Hockey tiedottaa, että Pohjanoksan kanssa on tehty pelaajasopimus kahdesta seuraavasta kaudesta. 

Pohjanoksa on pelannut tällä kaudella Turun Palloseuran A-nuorissa, sekä kaksi ottelua Mestistä TUTOn riveissä. TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolan mukaan Pohjanoksan kiinnittäminen kahdeksi seuraavaksi kaudeksi oli todella helppo ja mieluisa ratkaisu.

”Pohjanoksa oli kuluneella kaudella A-nuorten SM-Liigan paras maalivahti. Hän pelasi myös erinomaiset pelit meillä joulukuussa, kun oli paikkaamassa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ollutta Karolus Kaarlehtoa. Näiden näyttöjen kautta oli helppoa sopia Pohjanoksan kanssa tulevaisuudesta.”

 

Pohjanoksa ja Nurmi TUTOn vahvuudessa

Loppukauden osalta Pohjanoksa on valmiudessa Kaarlehdon ja Rasmus Rinteen takana. Kenttäpelaajista hyökkääjä Markus Nurmi jatkaa TUTOn vahvuudessa myös pudotuspelien alkaessa. TPS:llä on loukkaantumisten sattuessa oikeus kutsua Nurmi takaisin kokoonpanoonsa.

Puolustaja Tarmo Reunanen puolestaan on toistaiseksi TPS:n mukana.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää