TUTO nappasi ennätysyleisön edessä toisen kiinnityksen välieräpaikkaan

2. puolivälierä: TUTO Hockey – Hokki

4-3 (0-1, 1-2, 2-1)

Tilastot

Otteluvoitot: 2-0

TUTO Hockey ja Hokki kohtasivat perjantaina Marli Areenalla toisessa puolivälieräottelussa. TUTO voitti 4-3 ja johtaa sarjaa nyt otteluvoitoin 2-0.

Perjantain toisessa puolivälierässä Hokki oli TUTOlle paljon hankalampi vastustaja kuin keskiviikon avauskamppailussa, jonka turkulaiset veivät peräti 6-1.

”Vaikea peli oli, toisessa erässä varsinkin. Hokki meni johtoon, eikä oltu ehkä ihan niin fressillä jalalla ja valmiina muutenkaan, mitä oltiin Kajaanissa ekassa pelissä”, kuvaili TUTO-hyökkääjä Rasmus Kulmala.

”Vaikea peli, mutta onneksi käännettiin.”

TUTO tosiaan johti ottelua avauserän jälkeen Anssi Virkin upealla maalilla, mutta vierailijat menivät Markus Piispasen ja Aku Kestilän ylivoimamaaleilla toisessa erässä 1-2-johtoon. Kestilän maali tuli turkulaisten viiden minuutin alivoiman aikana, kun TUTOn Aki Juusela oli lentänyt taklaamisesta suihkuun.

Hannu Kuru painoi kotijoukkueen kuitenkin tasoihin vielä toisen erän loppuun, ja kolmannessa erässä pelin TUTOlle ratkaisi Kulmala Jasper Lindstenin hienosta esityöstä. 

”’Jasse’ tuli hyvin alueelle sisään ja kaksi Hokin äijää lähti siihen vähän mukaan. Vastustaja pääsi ilmeisesti tökkäämään kiekkoa ja pääsin yksin maalivahdin kanssa. Meinasin vielä mokatakin sen siinä, mutta onneksi sain hakattua riparin siitä sisään”, Kulmala kuvaili voittomaaliaan.

Kauden ennätysyleisö

Marli Areenan 2332 katsojaa saivat nähdä perjantaina tunnerikkaan playoff-kamppailun, jossa tunteet kuumenivat useaan otteeseen. Molemmilta joukkueilta talutettiin pelin tuoksinassa myös pelaaja koppiin, kun Hokin Aleksi Mäkelä ja TUTOn Virkki loukkasivat itseään.

”Puolin ja toisin ollaan varmasti ilkeitä ja se kuuluukin näihin playoffeihin. Sen takia on mukavampi pelatakin, kun on tunnetta paljon”, sanoi Kulmala.

Sekä TUTO Hockey että Hokki lähtivät ottelun jälkeen heti kohti Kajaania, jossa pelataan lauantaina kolmas puolivälieräkamppailu. TUTO saapuu Kajaaniin lopulta noin seitsemältä lauantaiaamuna ja ottelu alkaa klo 17.00. 

”Ei mitään, lähdetään bussiin ja painetaan unta palloon”, Kulmala päättää.

Neljäs ja mahdollisesti ratkaiseva puolivälierä pelataan Marli Areenalla maanantaina klo 18.30. Liput otteluun voit hankkia etukäteen TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää