TUTO jyräsi päätöserässä K-Vantaan yli

TUTO Hockey – K-Vantaa

5-2 (0-1, 2-0, 3-1)

Tilastot 

TUTO Hockey ja K-Vantaa pelasivat Kupittaan keskiviikkoillassa viihdyttävän kamppailun, jonka voitti lopulta TUTO vahvan kolmannen erän myötä maalein 5-2.

”Tyytyväinen olen, tämä oli ihan jatkumoa siihen mitä ollaan viime aikoina tehty, vaikka tulos onkin ollut laihanlainen”, totesi päävalmentaja Ismo Lehkonen ottelun jälkeen.

K-Vantaa johti vielä avauserän jälkeen ottelua 1-0, kun ex-TUTO Jere Laineen laukaus upposi ylivoimalla vastustamattomasti Petteri Similän selän taakse. Turkulaiset eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan nousivat kakkoserässä rinnalle ja ohi Aki Keinäsen sekä Hannu Kurun maaleilla.

Jere Laine toi kuitenkin vantaalaiset jälleen tasoihin, kun kolmatta erää oli pelattu vain 17 sekuntia.

”Kaksi erää pelattiin tosi hyvää jääkiekkoa ja siinä oli aineksia saada tulosta oikein kunnolla aikaan. Jääkiekko on kuitenkin ihmeellinen peli ja yhtäkkiä se olikin 2-2”, Lehkonen sanoi. 

”Meillä on ollut vähän trendi, että kun yksi vähän lörpsähtää, niin menee tovi ennen kuin päästään rytmistä kiinni. Kolmannen erän viimeisellä kympillä saatiin sitten taas rytmistä kiinni.”

TUTO iskikin kolmannessa erässä laatan lopulta vielä kolmesti lohipaitojen verkkoon, kun Iikka Kangasniemi, Anton Ollikainen ja Kuru illan toisellaan onnistuivat.

”Ehjä peli eikä panikoitu, vaikka vastustaja menikin ensin johtoon ja tuli vielä kolmannessa erässä tasoihin. Jatkettiin omaa hommaa, karvattiin hyvin ja paljon enemmän meillä oli maalipaikkoja kuin vastustajalla”, totesi kahden maalin mies Hannu Kuru.

”Ollaan kaikki työhevosia”

Kurun ensimmäinen maali syntyi tulikuumien ketjutovereiden Jasper Lindstenin ja Topi Taavitsaisen näyttävästä esityöstä. Toisen osumansa keskushyökkääjä laukoi tyhjään K-Vantaa-maaliin.

”Ensimmäinen oli kiva putata takatolpilta sisään, kun Lindsten ja Taavitsainen petasivat siihen avopaikan. Toisessa kun näki tyhjän maalin edessä, niin löytyi yhtäkkiä jalkaa aika paljon enemmän”, Kuru hymyili.

Kurun, Lindstenin ja Taavitsaisen ketju on ollut todellisessa lennossa koko alkukauden. 

”Ollaan kaikki vähän työhevosia ja joskus kun syötöt osuvat kohdilleen, niin peli näyttää hyvältä. Jasperin kanssa ollaan B-junnuista asti pelattu samassa ketjussa, joten siinä on hyvät kemiat. Topi tuo siihen sitten hyvin jalkaa, joten siinä meillä on hyvä sapluuna”, kehuu Kuru.

Mestiksessä viidenneksi noussut TUTO Hockey pelaa seuraavan ottelunsa jo tulevana lauantaina, kun Kupittaan Marli Areenalle vieraaksi saapuu SaPKo. Osta liput otteluun TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää