TUTO Hockey – LeKi
Pe 18.9. klo 18.30
Marli Areena
TUTO aloitti Mestiksen keskiviikkona tappiolla, kun K-Vantaa oli parempi Tikkurilassa pelatussa ottelussa maalein 5-2. Perjantaina Turussa vastaan tulee LeKi.
Sarjan avausottelu oli TUTOlta nousujohteinen, mutta käteen jäi kuitenkin ainoastaan nolla pistettä.
”Ekan erän jälkeen alkoi ihan ok pelaaminen, mutta toisesta erästä jäi puuttumaan maalit. Kolmannessa päästiin jo tasoihin, mutta sitten tuli kaksi sellaista virhettä putkeen, joita ei aikuisurheilussa pitäisi enää päästä tapahtumaan”, sanoi TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen torstaina.
”Sitten peli oli jo 4-2, eikä se tulos enää vastannut sitä lopun kuvaa.”
Tappion kanssa on kuitenkin elettävä ja nyt alkaneen kauden avausvoittoa päästään kuitenkin hakemaan kotiyleisön edessä Kupittaan Marli Areenalla.
”Näin se aina menee, että sarjan avauspisteiden ottaminen vaatii ihan helvetisti hommia”, Lehkonen kertoo.
Hyökkäysketjut uusiksi
Muutoksia turkulaisten kokoonpanoon tulee keskiviikon otteluun verrattuna.
”Aina jos ei mene odotusarvojen mukaan, eikä pystytä vastaamaan valmentajan antamaan haasteeseen, niin tehdään muutoksia.”
”(Anton) Ollikainen pistetään Aki Keinäsen ja Rasmus Kulmalan kanssa pelaamaan ja tämä kolmikko, joka eilen vähän enemmän sakkasi, eli Oskari Siiki, Patrik Virta ja Iikka Kangasniemi pistetään samaan ketjuun.”
”Pojat eivät saaneet eilen oikeastaan yhtään laukausta koko pelissä, joten katsotaan, jos he pystyisivät kimpassa tukkimaan sen oman suuntaan tapahtuvan pelin ja saisivat hyökkäyspäähänkin jotain taikinoitua”, kertoo Lehkonen uusista hyökkäysketjuista.
”Siinä on nuorille pojille haastetta riittävästi.”
Turkulaiset niskan päällä
TUTO ja LeKi kohtasivat harjoitusotteluissa kahdesti ja turkulaiset olivat molemmilla kerroilla parempia. Lempäälässä TUTO voitti 4-1 ja Turussa lukemat olivat 5-2. LeKi tuli TUTOlle tutuksi myös viime kauden puolivälieräsarjassa, jossa turkulaiset nousivat 3-1-tappioasemasta ottelusarjassa 4-3-voittoon.
”Kyllä me tuo (Juha) Juujärvi (LeKin valmentaja) hyvin tiedetään. Mutta meidän pelitapa on niin vaativa, että sen haasteisiin odotan varsinkin hyökkäykseltä paljon enemmän energisyyttä.”
”Viiveet pitää jäädä pois niin kiekollisessa kuin puolustuspelaamisessakin”, Lehkonen valottaa.
Myös LeKi hävisi kauden avausottelunsa, jossa Heinolan Peliitat oli Lempäälässä parempi peräti lukemin 0-4.
TUTO Hockey – LeKi Marli Areenalla perjantaina klo 18.30. Osta ennakkoliput TÄSTÄ ja tule kannustamaan TUTO kauden avausvoittoon!