2. välierä: TUTO Hockey – KooKoo
Ke 25.3. klo 18.30
Marli Areena
Otteluvoitot: 1-0
TUTO Hockey voitti maanantaina Mestiksen ensimmäisessä välierässä KooKoon vieraissa maalein 3-2. Keskiviikkona Marli Areenalla on tilaisuus ottaa toinen voitto.
Maanantain ottelu venyi pitkäksi, kun TUTOn Aleksi Rutanen ohjasi ratkaisun vasta toisessa jatkoerässä. Puolustaja Kristian Tuohilampi esiintyi tiistain lehdistötilaisuudessa kuitenkin hyvin levänneenä.
”Saatiin kuitenkin ihan kohtalaiset yöunet alle ja päikkärit päälle. Nyt katseet ovat tiukasti keskiviikossa ja kaikki tehdään viimeisen päälle, että pystytään palautumaan tuosta pitkästä rupeamasta.”
Tärkeä vierasvoitto on kuitenkin jätetty jo taakse ja täysi keskittyminen on keskiviikon toisessa välieräottelussa.
”Totta kai hyvä fiilis tuollaisesta pelistä, mutta täytyy tehdä kahta kauheammin duunia, että saadaan lisää voittoja kaivettua. Saatiin positiivinen startti ottelusarjalle ja sarja on tärkeää aloittaa kovaa. Henkisesti tärkeä voitto siinä mielessä, mutta yhden voiton siitä kuitenkin vain sai. Mennään hyvällä fiiliksellä keskiviikkoa kohti”, sanoi Tuohilampi.
Kovin mahdollinen vastustaja
Ensi kaudeksi Liigaan nouseva KooKoo on materiaaliltaan äärimmäisen vahva.
”KooKoo puolustaa hyvin. Kauden mittaan kun katsoi joukkuetta, niin kyllä se on mun aikaisista Mestis-joukkueista materiaaliltaan laadukkain. Ovat varmaan ihan tietoisestikin halunneet katsoa, ketkä olisivat niiden palikoita SM-liigaan”, Kouvolassakin valmentanut TUTO-päävalmentaja Ismo Lehkonen kehui.
TUTO pelasi maanantaina vahvan pelin ja varsinkin puolustuspäähän toiminta oli erittäin kurinalaista. Lehkonen odottaakin keskiviikoksi lisää tehoja myös hyökkäyspäähän.
”Pelaajat tekivät hyvän työn siinä, että päättivät sisimmissään puolustaa ja jos oli sauma, niin hyökättiin. Isoin osa-alue missä pystytään varmasti parantamaan paljon, on meidän hyökkäyspelaaminen.”
Myös Tuohilampi tietää lääkkeet kouvolalaisten kaatoon ja uskoo kotikaukalon tuovan ekstralatauksen turkulaisryhmän peliin.
”Pidetään tiivis puolustus ja varmasti kotijäällä on energiaa pikkaisen enemmän joka osa-alueella. Oon tosi luottavainen, että pystytään huomenna pelaamaan vahva peli ja sitä kautta eteenpäin. Sarja on kuitenkin vasta alussa.”
”Mahtava paikka pelata”
Kupittaan hallin tunnelmasta puolustajalla on kokemusta niin vieras- kuin kotipaidassakin. Jo puolivälierien LeKi-sarja antoi esimakua siitä, millaisen tuen Marli Areenan yleisö voi kotijoukkueelle antaa.
”Mahtava paikka pelata, kun ihmiset ovat paikalla ja elävät pelissä mukana. Tunnelma jatkuu huomenna varmasti samanlaisena”, uskoo Tuohilampi.
TUTOn ryhmä on osoittanut kovaa sitkeyttä nousemalla kuilun partaalta välieriin ja nappaamalla kovalta kouvolalaisjoukkueelta vierasvoiton. Lehkonen uskoo, että kaikki on vasta alkusoittoa.
”Meidän ryhmä haluaa pärjätä ja kova karikko LeKin kanssa vapautti meiltä tosi paljon energiaa. Luottamus ryhmään on hyvä. Startti Kouvolassa oli vähän tunnusteleva ja uskon, että tästä lähtee sitten tulipallo oikein kunnolla palamaan.”
TUTO-hyökkääjä Rasmus Kulmala loukkasi itsensä maanantaina Marlo Koposen taklauksen seurauksena ja on todennäköisesti sivussa koko välieräsarjan.
TUTO Hockey – KooKoo Marli Areenalla keskiviikkona 25.3. klo 18.30. Hanki edullisemmat ennakkoliput TÄSTÄ ja kannusta TUTO toiseen kiinnitykseen finaalipaikasta. Lopuissa playoff-otteluissa Marli Areenan molemmat lipunmyyntikojut ja sisäänkäynnit ovat auki.