TUTO jäädyttää Urpo Ylösen ja Seppo Lindströmin pelinumerot

TUTO Hockey jäädyttää yli 60-vuotisen kiekkohistoriansa ensimmäiset pelinumerot kauden 2014-2015 kotiavauksessa lauantaina 20.9. Tuolloin Marli Areenan kattoon nousevat Urpo ”Upi” Ylösen (nro 1) ja Seppo ”Pappa” Lindströmin (nro 4) pelipaidat.

”Tänä päivänä harva tietää, minkälainen seura TUTO on aikanaan ollut. TUTO pelasi 60- ja 70-luvuilla 10 perättäistä kautta SM-sarjaa saavuttaen kahdesti SM-pronssia, ja ollen koko tuon ajan kaupungin ykkösseura. Noihin aikoihin TUTOssa pelasi Suomen maajoukkueen parhaita pelaajia, joista Urpo Ylönen ja Seppo Lindström olivat kaikkein suurimpia”, kertoo TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

Maalivahti Urpo Ylönen pelasi TUTOssa 13 kautta vuosina 1962-1975. Hänet valittiin SM-sarjan tähdistöjoukkueeseen kausilla 1966-67, 1967-68, 1968-69 ja 1969-70. SM-sarjan paras maalivahti ”Upi” oli kausina 1966-67, 1967-68 ja 1969-70.

71-vuotias Ylönen edusti Suomen maajoukkuetta olympia- ja MM-tasolla 50 kertaa. Hän on Suomen jääkiekkomuseon aateloima jääkiekkoleijona #61.

Puolustaja Seppo Lindström edusti TUTOa 11 kautta vuosina 1963-1975. Kauden 1970-71 hän vietti Itävallassa, Klagenfurter AC:n joukkueessa, josta palasi takaisin TUTOon. ”Pappa” Lindström toimi myös TUTOn pelaajavalmentajana kausilla 1971-72 ja 1972-73. Hänet valittiin SM-sarjan tähdistöjoukkueeseen kausina 1967-68, 1968-69, 1969-70, 1970-71 ja 1972-73.

73-vuotias Lindström edusti Suomen maajoukkuetta olympia- ja MM-tasolla 89 kertaa. Hän oli Leijonien kapteeni kausilla 1974-75 ja 1975-76. Lindström on Suomen jääkiekkomuseon aateloima jääkiekkoleijona #51.

Marli Areenalle TUTO Hockey Hall of Legends -näyttely

TUTO Hockey haluaa jatkossa huomioida ja kunnioittaa seuran urheilullista menestystä, historiaa ja niiden tekijöitä aiempaa paremmin. Kotiavauksessa tapahtuva kahden seuralegendan pelinumeroiden jäädytys ja TUTO Hockey Hall of Legends -näyttelyn avajaiset tulevat olemaan vasta alkusoittoa tällä matkalla.

TUTO Hockey Hall of Legends tuo seuran ainutlaatuisen historian näyttävästi esille Kupittaan Marli Areenan käytävälle. 

”Olemme pelanneet kahdesti Suomen korkeimmalla sarjatasolla ja matka takaisin alkaa nyt historian tuntemuksen kautta”, Aavinen sanoo.

 

Historiallinen juhlaottelu TUTO Hockey – KeuPa HT pelataan Kupittaan Marli Areenalla lauantaina 20.9. klo 17.00. TUTO pelaa juhlan kunniaksi ottelun ensimmäisen erän retropaidoilla.

Tule TÄSTÄ mukaan tekemään historiaa!

 

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää