TUTO Hockey kohtaa perjantaina viimeisessä kauteen valmistavassa harjoitusottelussa K-Vantaan. Kotijoukkueen tilanne kauden kynnyksellä on lupauksia herättävä.
”Meillä on innokkaita turkulaisia poikia ihan riittävästi ja mun mielestä pirteä kilpailu oman roolin jutuista. Positiivisia yllätyksiä on ollut tähän asti ainakin, kuten tämä Meren ketju”, sanoo päävalmentaja Ismo Lehkonen.
Hyökkäysketju Topi Taavitsainen – Petri Meri – Oskari Lehtinen onkin esiintynyt harjoituspeleissä vakuuttavasti ja pystyi liigajoukkueitakin vastaan luomaan vaihdosta toiseen tilanteita vastustajan päätyyn.
”On tuntunut hyvältä pelata yhdessä niin reeneissä kuin noissa viikonlopun peleissäkin. Huomenna on toinen treenipeli Mestis-joukkuetta vastaan ja lähdetään hyvillä fiiliksillä tietenkin voittamaan. Varmasti kova peli tulossa”, Lehtinen kertoo.
Keskushyökkääjä Meri puolestaan on kesän aikana oppinut tuntemaan ketjutoveriensa vahvuudet.
”Lekellä (Lehtinen) on aika hyvä laukaus, niin pitää saada sille kiekkoa hyökkäysalueella ja Topi (Taavitsainen) siellä toisessa laidassa on sen verran kova luistelija, että sille kun antaa kiekkoa, niin eiköhän se sen kuskaa sinne päätyyn.”
”Ensimmäinen Mestis-tasoa näyttävä peli”
TUTO on tähän mennessä pelannut vain yhden harjoitusottelun Mestis-joukkuetta vastaan ja siinä sarjanousija KeuPa jäi tylysti jalkoihin maalein 10-0. Nyt odotettavissa on kuitenkin täysin erilainen peli.
”Varmaankin ensimmäinen joukkueelle suuntaa ja Mestis-tasoa näyttävä peli ja K-Vantaakin on varmasti kova joukkue”, uskoo Petri Meri.
Ismo Lehkosen mukaan joukkueen rakentaminen on vielä hieman vaiheessa, mutta peräpää on kunnossa.
”Pakiston fyysisyys on yllättänyt ja puolustuspelin kantilta joukkue on etuajassa verrattuna viime vuoteen. Meillä on myös kaksi hyvää molaria. Kahdelle ketjulle pitäisi vielä löytää mieleiset tehtävät ja roolit, että kaikki pysyvät tyytyväisenä.”
TUTOn ja K-Vantaan välillä nähtiin viime kauden pudotuspeleissä tapahtumarikas ottelusarja, eikä huomisestakaan pelistä tule todennäköisesti tunnetta puuttumaan.
”Hyvässä aikataulussa ollaan ja on kiva lähteä pelaamaan kenraaliharjoitus. Tarkoitus olisi kyllä huomenna pelata värikästä peliä, että ihmisille riittää sitten viikonlopuksi puhuttavaa”, Ika päättää.
TUTO Hockey – K-Vantaa perjantaina 5.9. Marli Areenalla klo 18.30. Osta matsilippusi TÄSTÄ!
Oskari Lehtinen, Ismo Lehkonen ja Petri Meri lähtevät luottavaisina perjantaihin. Myös Pekka Hyysalo oli pressissä kertomassa lauantaisesta FightBack Run -tapahtumasta.