Torstaina tapellaan runkosarjan kärkipaikasta

TUTO taistelee tosissaan runkosarjan voitosta Sportia vastaan. Voitto Sportista siirtäisi TUTOn sarjataulukossa ohi vaasalaisten.

TUTO Hockey on kuluvan vuoden aikana kuronut Vaasan Sportin sarjajohtoa kiinni ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että torstain kierroksen jälkeen TUTOlla on mahdollisuus keikkua sarjataulukon korkeimmalla jakkaralla.

”Nelisen viikkoa on nyt harjoittelumäärät olleet todella kovia. Nyt lasketaan vähän treenimääriä ja kulutusta. Pelaajat jaksoivat raskaimman etapin todella hyvin”, Ismo Lehkonen maisteli tyytyväisenä.

TUTO on voittanut 12 viimeisestä ottelustaan peräti 11; ainoa tappio on tullut juuri Sportia vastaan Vaasassa. Tuolla samaisella 12 ottelun jaksolla TUTOn maaliin on tehty ainoastaan 12 osumaa ja samaan aikaa tutolaiset ovat laittaneet lättyä pussiin 36 kihauksen verran.

Viimeisissä otteluissa tehoduona on toiminut Antti VirtanenVille-Vesa Vainiola. Kaksikko naputti viime viikonlopun kamppailuissa peräti 12 (6+6) tehopistettä.

”Otettiin muutama peli turpaan ja sen jälkeen lähdimme tiivistämään puolustuspeliä. Maalivahdit ovat auttaneet ottamalla pari hyvää torjuntaa joka matsiin”, kapteeni Virtanen raotti tiukan puolustuspelin taustaa.

Antti Virtaselle 300 matsia täyteen

Joukkueen kapteenille tuli vastikään 300 ottelua Mestiksessä ja sen edeltäjissä täyteen. Virtanen kukitetaan ja palkitaan ison ottelun alla. Ennakkoon kauden tärkein peli on herättänyt myös turkulaisen kiekkokansan ja lippujen ennakkomyynti on käynyt ennätysvilkkaana.

”Tiivis puolustuspeli ja tyhmät jäähyt pois. Siinä ne ratkaisun paikat”, Virtanen alusti.

Luvassa on varmasti viihdyttävä ja fyysinen ottelu. Tätä mieltä on myös ykkösketjua johtava Vainiola.

”Ylivoimaisesti fyysisin vastustaja tällä kaudella vastassa. Se sytyttää taatusti”, Ville-Vesa Vainiola kertoi.

Mestiksen siirtorajalla TUTO hankki ainoastaan Jani-Petteri Heleniuksen vahvistamaan alempia ketjuja ja erityisesti alivoimapelaamista.

”Alivoimapelaaminen meillä on ollut hyvää. Ihmismieli on sellainen, että kovan rasituksen alla pelaaja keskittyy puolustamiseen”, Ika sanoi viitaten neljän viikon harjoittelujaksoon.

”Huomenna mennään paras yhdestä periaatteella. Todellinen klassikko. Nyt päästään kierrättämään pelaajia ja on joidenkin kohdalla jopa vääryys, ettei kaikkia voi ottaa kokoonpanoon pelipäivänä”, Ika päätti.

TUTOn sairastuvalla ovat tällä hetkellä Nico Manelius ja Mikko Jortikka.

Ennakkolipulla hallille edullisemmin – ja varmistat paikkasi klassikkomatsissa!

Torstain Sport-otteluun voit ostaa edullisemman ennakkolipun TÄSTÄ.

Pudotuspelien kausikortit ovat myös tulleet myyntiin ja ne voit hankkia TÄÄLTÄ.

Ottelun näet normaalisti Elisa Viihteen Mestis-osiosta, mikäli et hallille pääse. TUTOn sosiaalisen median kanavat raportoivat molemmista otteluista totuttuun tapaan. Liveraportointia luvassa Twitterissä ja erätaukoraportit Facebookissa sekä uusimpana Instagram, jossa ottelupäivän aikana seurantaa kuvien muodossa.

 

V-V Vainiola, Ika ja ”Vemmu” Virtanen ovat valmiit ottamaan oman paikkansa Mestiksen kärjessä.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää