TUTO taipui HCK:lle jatkoajalla

TUTO Hockey – HCK
4-5 JA (0-0, 2-2, 2-2, 0-1) Yleisöä: 1725

Tilastot

TUTOn vieraaksi Marli Areenalle saapui keskiviikkona HCK. Mestistä ennen ottelua johtaneen kotijoukkueen ilta oli vaikea ja keravalaiset voittivat ottelun lopulta jatkoajan jälkeen 4-5.

Avauserä lähti tarkasti käyntiin puolin ja toisin, eikä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana nähty tilanteita, muttei juuri pelikatkojakaan. Erän vaarallisin tilanne osui kuin varkain TUTOn Anrei Hakuliselle, jonka laukaus kilpistyi kuitenkin HCK-maalivahti Aleksis Ahlqvistin rintapanssariin.

Sinipaitainen kotijoukkue painoi hyökkäyksensä läpi erän keravalaisten päätyyn, mutta HCK puolusti hyvin ja TUTOn hyökkäyspeli meni kulmissa pyörimiseksi. HCK pääsi ylivoimalle ajassa 19:25, kun Anton Kokkonen otti jäähyn kampituksesta. Kotijoukkue kesti kuitenkin erän loppuun takaiskuitta, vaikka summerin soidessa TUTO-maalilla olikin kentällinen pelaajia kasassa.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen, mutta taukoa mentiin viettämään kuitenkin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Kakkoserään katastrofialku

Toinen erä alkoi TUTOn kannalta katastrofaalisesti, kun ajassa 21:29 Tero Konttinen laukoi HCK:n johtoon. Maalissa oli omituista se, että peli jatkui osuman jälkeen vielä jonkun aikaa ja vasta kiekon ollessa taas keskialueella tuomari vihelsi pilliinsä maalin merkiksi. Vierailijat siirtyivät 0-2 johtoon pelikellon näyttäessä 22:48, kun HCK-kapteeni Olli Korkeavuori kiersi maalin ja iski kiekon vanhanaikaisella reppuun.

TUTO ei ollut kahden maalin tappioasemasta moksiskaan, vaan tuli maalin päähän ajassa 27:10. Matias Kuusisto syötti kiekon Roni Viirlakselle, jonka laukauksen paluukiekon Eetu Koski ampui verkon perukoille. Kun ottelua oli pelattu 31:56, painoi TUTO pelin tasoihin. Viime otteluissa pirteästi esiintynyt Kokkosen, Antti Pusan ja Aleksi Rutasen ketju osoitti jälleen taistelutahtoaan, ja Rutanen siivosi kiekon lopulta maaliin ketjutoveriensa esityön jälkeen. Kakkoserän maalijuhlien jälkeen toiselle tauolle lähdettiin 2-2 tasatilanteessa.

Maalijuhlat jatkuivat

TUTO tuli päätöserään vauhdikkaasti ja otti kaukalotapahtumat jälleen haltuunsa. Ajassa 47:03 nähtiin illan kaunein osuma, kun Anton Kokkonen huiputti pehmeillä käsillään Aleksis Ahlqvistin ja siirsi rystyllä kiekon pömpeliin. Kokkonen liukui tilanteen jälkeen rumasti vasten laitaa ja loukkasi itseään hieman, mutta pystyi kuitenkin jatkamaan peliä. Maalin syöttäjinä olivat Antti Pusa sekä Roni Viirlas.

Sinipaidat pääsivät kahden miehen ylivoimalle ajassa 52:37, kun sekä Vesa Kulmala että Matias Perkkiö joutuivat HCK:sta jäähylle. Ylivoima pyörikin hienosti ja Tony Vidgren pääsi ampumaan muutamaankin otteeseen ennen kuin kiekko lopulta päätyi maaliin. Vidgrenin laukauksen ohjasi maalin edestä sisään Nico Manelius, 4-2.

Vierailija HCK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli maalin päähän ajassa 55:02, kun Roope Rannan laukaus pomppi onnekkaasti TUTO-maalivahti Kimmo Meriläisen selän taakse. Pelikellon näyttäessä 57:23 peli oli jo tasan 4-4. Keravalaisten tasoitusmaalin teki Kimi Koivisto ja syöttäjinä osumaan olivat Paavo Ylipaino ja Olli Korkeavuori.

Ottelu eteni lopulta jatkoajalle asti. TUTO sai luotua jatkoajalla ensin vaarallisen tilanteen, mutta Aleksis Ahlqvist torjui Tony Vidgrenin yrityksen. Välittömästi kotijoukkueen tilanteen jälkeen HCK:n Miiko Hintz karkasi läpiajoon, eikä erehtynyt. Syöttäjinä ajassa 61:31 syntyneeseen ratkaisuosumaan olivat Kimi Koivisto ja Paavo Ylipaino, joka merkkautti maaliin jo illan kolmannen syöttöpisteensä.

”Patalaiska vaihto muutti pelin suunnan”

HCK:n päävalmentaja Mikael Kotkaniemi oli ottelun lehdistötilaisuudessa sitä mieltä, ettei vierailija yltänyt aivan parhaimpaansa.

”Tiedettiin, että tullaan kovaan paikkaan. Ei ylletty tänään ihan parhaimpaamme, mutta arvostan ettei usko loppunut. Isoin pointti tässä illassa oli nousu. Nostan hattua joukkueelle, että pystyimme vaikeana päivänä nousemaan voittoon.”

TUTOn Ismo Lehkosen mukaan illan ottelu oli kolmiosainen tapahtuma.

”Peli oli yhtäkkiä 2-0 ja jouduimme tekemään rytminmuutoksen. Tämän jälkeen painoimme pelin väkisin tilanteeseen 4-2, jonka jälkeen yksi puolustussuuntaan patalaiska vaihto muutti pelin suunnan totaalisesti ja peli oli 4-3. HCK:n tasoitusmaali kuvasi miten käy, jos vähän herpaannut. Jatkoajalla meillä oli ensin paikka, sitten heillä oli paikka ja he onnistuivat”, summasi Ika.

Vaasan Sport voitti illan kierroksella oman ottelunsa, joten TUTOn kärkipaikka Mestiksessä vaihtui kakkossijaksi. HCK jatkaa kolmantena, viiden pisteen päässä turkulaisista.

TUTO pelaa seuraavaksi Marli Areenalla lauantaina klo 17, kun vieraaksi saapuu SaPKo. Osta ottelun liput ennakkoon edullisemmin TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää