Otteluraportti: Tommi Virtanen torjui lähes kaiken

Ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen oli Pasi Hirvosen ottaman jäähyn jälkeen isäntäjoukkue KooKoon pihdeissä. Mestis TV:n mainoskatkon myötä myös TUTOn peli hieman rauhoittui.

Avausmaalista vastasi viime kauden Mestiksen paras maalintekijä Aki Keinänen. Keni nousi laidasta sisään ja  laukoi kohti maalia. KooKoon maalilla Mikko Rämö haparoi torjunnassaan ja irtokiekon sai Keinänen, joka kiersi maalin ja pisti pelivälineen tyhjään maaliin.

Maalin myötä TUTO oli taas tukevammin pelissä mukana. Varsinkin turkulaisten aktiivinen karvauspelaaminen aiheutti vaikeuksia KooKoon puolustukselle.

Erän viimeisellä minuutilla Hirvonen vapautti fantastisella syötöllä Ville-Vesa Vainiolan läpiajoon. Tähän asti ilman maalia tällä kaudella esiintynyt Vainiola upotti jäätävällä varmuudella kumimuikun rysään ja erätauolle lähdettiin numeroista 0-2.

– Ei tässä vielä mitään kauhean isoa apinaa harteilla ollut, mutta hyvältähän maalin tekeminen taas tuntui. Paikkoja on ollut viimeisissä matseissa ihan hemmetisti, maisteli Vainiola kauden ensimmäistä maaliaan.

 

FAMULARE LISÄÄ JOHTOA

Toinen erä alkoi tasaisemmissa merkeissä mitä ensimmäinen. TUTOlla oli erän alussa paikkoja siirtyä johtoon, mutta sekä Teemu Aarnio että Derek Famulare eivät onnistuneet paikoissaan.

Jäähyherkkyydestään tunnettu Matt Nickerson sai TUTOn pelaajilta jatkuvasti pientä lämmikettä. Varsinkin ensimmäistä Mestis-otteluaan pelannut Janne Öfverström pehmitti aktiivisella taklauspelillään Nickerssonin otteita.

Ottelun kolmannestakin maalista vastasivat turkulaiset. Derek Famulare pääsi vähän puoli huolimattomasti läpiajoon ja hyödynsi paikkansa varmasti. Maalin jälkeen alkoivatkin sitten vaikeudet.

Kolme perättäistä jäähyä erän loppuun avitti KooKoota pyörityksessä TUTOn kenttäpäädyssä, mutta Tommi Virtanen oli maalillaan kuin muuri, eikä kavennusmaalia nähty vielä toisessa erässä.

 

VIRTANEN VOITON TAKUUNA

Kolmannen erän alkuun tarjoiltiin KooKoolle todella hyvä mahdollisuus tulla peliin mukaan, kun TUTO joutui pelaamaan reilun minuutin kahden miehen alivoimalla. Kaava oli kuitenkin tuttu; Tommi Virtanen oli päättänyt ottaa kaikki kiinni.

KooKoo pääsi lopulta kolmannen erän aikana pelaamaan peräti kolme kertaa kahden miehen ylivoimalla. TPS:stä lainalla oleva Santtu Huhtala iski lopulta väkisin kavennusmaalin. Osuma syntyi kolmen miehen ylivoimalla, kun KooKoo vaihtoi maalivahti Rämön kuudenteen kenttäpelaajaan varsin varhaisessa vaiheessa.

Myös tapaus-Nickerson kohtasi päätösepisodinsa kolmannessa erässä. Läpi ottelun kuumana käynyt Nickersson pudotti hanskansa jäähän ja yritti haastaa Janne Öfverströmin tappeluun. Nickersonille tuomittiin tilanteesta kymmenen minuutin käytösrangaistus, jota hän ei ehtinyt istua kuin minuutin, jonka jälkeen mies yritti oma-aloitteisesti tulla mukaan peliin. Tuloksena ansaittu suihkukomennus. Kaiken kaikkiaan miehelle tuomittiin ottelussa yhteensä 32 minuuttia jäähyjä.

– Siellähän se haastoi koko pelin ajan kaikkia tappelemaan ja veti omaa show’taan, Öfverström kommentoi Nickersonin iltapuhdetta.

TUTO taisteli lukuisat alivoimatilanteet ihailtavalla rohkeudella. Tommi Virtanen oli 47 torjunnallaan illan ehdoton sankari ja otti lukuisia huikeita koppeja kriittisillä hetkillä.

– Makea voitto. ”Betoni” oli tänään ihan älyttömän hyvä, Vainiola sanoi.

 

TILASTOT

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää