Ottelun avauserä ei suurempia hienouksia tarjonnut. TUTO Hockeyn tähän asti vahva osa-alue, ylivoimapelikään ei tuottanut kahdesta mahdollisuudesta huolimatta kovin vaarallisia tilanteita. Jokipoikien maalilla pelannut Antti Rautiola joutuikin työllistetymmäksi viidellä viittä vastaan pelattaessa.
– Kyllä kova viikonloppu meillä oli. Yritin valmistaa joukkuetta tähän päivään. Uran aikana minulla oli monta valmentajaa ja nyt tuossa vieressä istuu ehkä paras henkinen valmentaja, kehaisi Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski.
– Ehkä hivenen onnekkaita oltiin, mutta jääkiekkossa välillä tulee pisteitä, vaikkei niitä aina ansaitsekkaan, Haapakoski jatkoi.
TUTOlta avauserän parhaat paikat rakentuivat Tuukka Pulliaisen ja Anrei Hakulisen johtamille koostumuksille.
TOISEEN ERÄÄN NÄLKÄINEN KOTIJOUKKUE
Juhani Tamminen sai piiskattua erätauon aikana pukukopin suojissa joukkueestaan esiin täysin uuden ilmeen verrattuna ensimmäisen erän suoritukseen. Peli pyöri ensimmäiset seitsemänminuuttisen ilman katkoja Jokipoikien päädyssä.
Vanhaa sanontaa mukaillen, maali suorastaan roikkui ilmassa.
– Ei peli ole oikeudenmukaista, se on peli. Me olimme jääkiekkoilullisesti parempia, Juhani Tamminen tuumi pelin jälkeen.
Tuukka Pulliainen järjesti muutaman aivan loistavan paikan, mutta Antti Rautiolan ohi ei kiekkoa saatu.
Helpottava johtomaali tuli lopulta Lauri Kärmeniemen lavasta, kun Ville-Vesa Vainiola heitti lätyn maalin eteen nousseelle Kärmeniemelle. Toinen syöttöpiste Marlo Koposelle.
Maali oli Kärmeniemen ensimmäinen TUTOn paidassa.
– Kyllä kiekko on tallessa, mehusteli hyväntuulinen maalintekijä osumaansa.
KOLMANNESSA VIERAAT TULEVAT TASOIHIN
Ottelu oli hyvästä intensiteettitasosta ja fyysisyydestä huolimatta varsin siisti, eikä erikoistilanteita siunaantunut kummallekkaan kovin montaa. Erotuomarit hoitivat oman ruutunsa varsin kelvollisesti, eivätkä erottuneet tulkinnoillaan, mikä luettaneen hyväksi peliksi heiltä.
Kolmas erä ehti vanhentua yli puolen välin, ennen kuin alkoi tapahtua. Ilmari Pitkänen ja Derek Famulare nahistelivat tilanteen jälkeen itsensä jäähylle. Pitkäselle tuomittiin tilanteen aloittajana 2+2 minuuttia, joten TUTO pääsi pelaamaan ylivoimaa.
Viime pelissä Savonlinnassa kahdesti osunut Riku Väkiparta haki ahnaasti lisää osumia ja laukoi monta kertaa vaarallisesti ylivoiman aikana. Maalia ei kuitenkaan tullut palkinnoksi.
Vajaat viisi minuuttia ennen loppua Jokipojat pääsi tasoihin. Anton Kokkosen ketju pyöritti pitkään peliä Jokipoikien päädyssä, mutta Jokipojat taisteli uhrautuvasti ja iski vastahyökkäyksellä. Roope Ranta nousi laidasta sisään alueelle ja syötti Matti Näätäselle, joka jatkoi yhdellä kosketuksella ohi Tommi Virtasen.
Kaksi minuuttia ennen loppua Roope Ranta pääsi yrittämään noin metrin päästä Virtasen yllättämistä, mutta ”Betoni” sai vielä venytettyä patjansa Rannan laukauksen eteen.
Varsinainen peliaika ei tuonut ratkaisua, joten lisäpisteen jakoa lähdettiin metsästämään jatkoajalle.
Jatkoajalla ottelun sankariksi nousi Jokipoikien Matti Näätänen, joka teki ottelun toisen maalinsa Vitalijs Pavlovsin syötöstä.
– Vielä tulee se päivä, kun me saamme vähän huonommalla pelillä pisteet. Tänään se päivä oli vastustajalla, sanoi Tamminen ottelun jälkeen.
TUTO Hockeyn osalta pelit jatkuvat keskiviikkona, kun Kupittaan Marli Areenalle saapuu TUTOn vieraaksi JYP Akatemia. Ottelu alkaa klo 18.30.