Euro Hockey Touriin kuuluvan Karjala-turnauksen yhteydessä pelataan torstaina 8.11. Mestiksen Pohjoinen vastaan Etelä -ottelu. Pohjoisen joukkuetta luotsaa Vaasan Sportin päävalmentaja Pasi Räsänen ja Etelän ryhmää puolestaan TUTO Hockeyn päävalmentaja Juhani Tamminen. Mestis Hockey Dayn aikana myös Suomen jääkiekkolegendat Kurrin ja Lehtisen johdolla kohtaavat Sundinin, Forsbergin ja muut Ruotsin legendat.
Alun perin Karjala-turnauksen yhteyteen Turun Marli Areenalle kaavailtiin maaottelua Suomen Mestiksen ja Ruotsin Hockey Allsvenskanin välille. Suunnitelmat kariutuivat kuitenkin viime metreillä.
– Hockey Allsvenskan ei saanut Ruotsin jääkiekkoliiton siunausta ja jouduimme valitettavasti perumaan ottelun, selventää Mestistä hallinnoivan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n puheenjohtaja Jukka Toivakka.
Maaottelun tilalla pelataan nyt Mestiksen sisäinen Pohjoinen vastaan Etelä -ottelu, jonka ideoi TUTO Hockeyn päävalmentaja Juhani Tamminen. Toivakan mukaan tämä kertoo sarjan sisällä vallitsevasta mentaliteetista:
– Kaikilla seuroilla on valtava halu viedä koko sarjaa eteenpäin ja lisätä sen näkyvyyttä. Vaikka kaukalossa pelataan toisia vastaan, sen ulkopuolella puhalletaan yhteen hiileen.
Pohjoisen joukkue kootaan Kajaanin Hokin, Joensuun Jokipoikien, Mikkelin Jukureiden, Jyväskylän JYP Akatemian, Savonlinnan SaPKon ja Vaasan Sportin pelaajista. Etelän pelaajat valitaan HCK Keski-Uusimaasta, Kouvolan KooKoosta, Kiekko-Vantaasta, Lempäälän LeKistä, Heinolan Peliitoista ja Turun TuTosta. Kumpaankin joukkueeseen valitaan vähintään kaksi nuorta, alle 20-vuotiasta pelaajaa.
Mestis Hockey Dayksi nimetyssä tapahtumassa kohtaavat Mestiksen Pohjoisen ja Etelän lisäksi Suomen ja Ruotsin jääkiekkolegendat. Ottelua tähdittävät muun muassa Peter Forsberg, Mats Sundin, Jari Kurri ja Jere Lehtinen.
Marli Areenassa nähdään myös päivän aikana taitokisa, missä legendat ja Mestistähdet kilpailevat muun muassa laukaisu- ja luistelukisan merkeissä.
Mestis Hockey Day 8.11.2012, Marli Areena
Klo. 17.00 Taitokisa
Klo. 18.00 Suomi vastaan Ruotsi -legendaottelu
Klo. 19.30 Mestiksen Pohjoinen vastaan Etelä
Pääsyliput: 15€ aikuiset / 10€ lapset