Tähän asti pelkkiä voittoja Nuorten Mestiksen karsintasarjassa napsineet TUTO Hockeyn A- junnut kohtasivat sunnuntaina 23.9.2012 Marli Areenalla pelatussa ottelussa Kiekko- Vantaan. Lohipaitojen pyrstöt loiskivat sen verran vahvemmin että kotijoukkueen ensimmäinen tappio sai sinettinsä. Aika ajoin sekavilla konsepteilla liikkunut TUTO löysi kolmannen erän lopulla uuden kirivaihteen mutta tasapeliin tai voittoon tuolla turboruuvilla ei ylletty.
Ottelun lupaili kotijoukkueen ja sen kannattajien silmin kaikkea hyvää ja kivaa. Vauhtia piisasi ja erän puolivälin nurkilla Simo Pasasen siniviivakuti viuhui sulokkaasti lohipaitojen veräjänvartijan Henri Tikkasen taakse. Avausmaalin jälkeen myös vieraat pääsivät jyvälle pelin filosofiasta ja ajassa 12:24 K-Vantaa tasoitti. Kun vielä hallin musiikkitekniikkakin saatiin kuntoon, oli odotettavissa hulppea kiekkoilta.
Toisessä erässä kotijoukkueelle tapahtui jotain. Vielä ensimmäisessä erässä nähty systemaattisuus ja kiekkokontrolli oli tipotiessään ja virheitä tehtiin vähän joka osa- alueella, jopa vaihtoon tultiin tilanteissa joissa vastustajalle aukeni suora rööri kohti omaa päätä. Ottelun paljon puhuttu point koettiin toisen erän viidennellä minuutilla. Ajassa 25:46 lohipaidat siirtyivät johtoon ja kotvan kuluttua Joonas Larinmaa joutui rikkomaan rankkarin arvoisesti. K-Vantaan 3-1 johto sekoitti kotijoukkueen pakan täydellisesti. Ei edes vähemmän helliä sanoja sisältänyt TUTO- koutsi Mikko Rauteen ottama aikalisä tuottanut kaivattua organisoitumista.
Kohti kaaosta
Kolmannessa erässä jatkettiin siitä mihin toisessa jäätiin. Kotijoukkueen purut lävähtivät joko vastustajan lapaan tai muuten vaan omalle puolustusalueelle. TUTOn peliä voisi kuvata termein tuska- paniikki- kaaos. Oikeastaan ajassa 44:50 ottelu oli ohi. Vieraat iskivät erän alkuun kaksi kassia ja tässä tilanteessa TUTO- veskari Kimmo Meriläinen sai tarpeekseen tehden tilaa Juuso Ikoselle joka pitikin nollat. Ihan kelpo loppukiri kotijoukkueelta kuitenkin nähtiin varsinkin kun sille tarjoutui mahdollisuus kuudella neljää vastaan luoda painetta Vantaa- päätyyn. Lauri Puputin siniviivakuti lirui vantaalaisvahdin taakse mutta valitettavasti tuo maali oli lähinnä kosmetiikkaa.
Syytä paniikkiin ei ole
Tappiosta huolimatta TUTO Hockeyn pullat ovat ihan mallillaan karsintasarjauunissa. Joukkue on neljän pelatun ottelun jälkeen kolmantena mutta samoissa pisteissä kuin sijoilla yksi ja kaksi olevat. Varsinkin ottelun alussa sekä kolmannen erän lopussa joukkue osoitti että taitoa paineen luomiseen kyllä löytyy. Otteluita karsintasarjassa piisaa ja TUTOn nuori joukkue hioutuu päivä päivältä. Joukkue teki varmaankin merkittävän siirron kun Juuso Ikoselle annettiin torjuntavastuuta ottelun loppupuolella. Tähän asti kaikki ottelut torjunut Kimmo Meriläinen antoi itsestään aavistuksen epävarman kuvan ja mielenkiintoista onkin nähdä kuka pömpelillä seisoo seuraavassa ottelussa. Niin ikään Mestis- joukkueen rosteriin kuuluvilta Johannes Lehdolta ja Simo Pasoselta olisi voinut odottaa enemmän vastuuta ja johtajuutta.
TUTO Hockeyn A- junnujen taival jatkuu jo ensi perjantaina kun Marli Areenalle saapuu sarjaa johtava Tampereen Kilpa- Veljet eli KOOVEE. Ottelu 28.9.2012 alkaa kello 18.20 ja kannattaa muistaa että nyt myös A- junnujen otteluissa Marli Areenan kioskipalvelut ovat katsojien käytössä.
Ottelun TUTO Hockey A – K-Vantaa A tilastot