TUTO-päivä / TUTO Hockey – HCK, Pre Game Press Café
Niukan vierastappion Vaasassa hallitsevaa mestaria Sportia vastaan kärsinyt TUTO Hockey kohtaa lauantaina TUTO-päivän huipentavassa koko perheen tapahtumassa sarjanousija HCK:n. Ensimmäinen ottelu pyörähtää käyntiin klo 13.50 b-junioreiden ottelulla. Ennen edustusjoukkueen ja HCK:n kohtaamista yhteen ottavat vielä TUTO:n ja paikallisvastustaja Naantalin VG-62:n a-juniorit.
– Hetkellä kun tulin firmaan, minun ensimmäinen ajatus oli saada seuran omat juniorit aktiivisemmin mukaan. Meillä on 450 junnua, joiden vanhemmat mukaan laskettuna saadaan 1500 ihmisen yhteisö, Juhani Tamminen kertaa seuran valtavaa voimavaraa.
– Toiveena olisi tehdä tästä perinne, jossa meidän pienimmistä junnuista edutusjoukkueeseen, kaikki pelaisivat samana päivänä samassa ottelussa. Mielellään niin, että vastassa olisi tulevaisuudessa rakas naapuriseuramme joen toiselta puolelta, Tami maalaa tulevaisutta.
– Nyt saatiin HCK vastaan. Sitä kautta pääsemme tutustumaan myös tulevaan vastustajaamme.
HCK:n riveissä kiekkoilee tällä hetkellä mm. viime kaudella TUTOa edustanut ruotsalainen Paul Eriksson.
”TUTO ON MINULLE ELÄMÄNTAPA”
Tilaisuudessa oli läsnä pitkän linjan tutolaisia kiekkolijoita ja valmentajia. Näistä kokenein, valmentaja Kai Ortio, sanoo TUTOn olevan hänelle enemmän kuin pelkkä seura. Sinipunavalkoisten värien taa kätkeytyy paljon muistoja ja suuria tunteita:
– 1972 taisi olla minulle ensimmäinen ”TUTO-päivä”, silloin Raunistulan kaukalossa pelasin ensimmäisen kerran TUTOn paidassa. Olin silloin 7-vuotias. Lauantain TUTO-päivä on ikään kuin toinen iso päivä ja tähän väliin sitten mahtuukin aika paljon kiekkoilua ja valmennusta.
Ortio kertoi miksi halusi tulla TUTOn uuteen nousuun mukaan:
– Otin yhteyttä TUTOon ja sanoin, ettei rahaa ole tarjota, mutta tinkimättömän työpanokseni haluan tähän seuraan tuoda. TUTO on minulle enemmän kuin työpaikka tai harrastus. TUTO on minulle elämäntapa, kannan näitä värejä todella ylpeänä.
Kapteeni Antti Virtanen debytoi TUTOn edustusjoukkueessa jo kaudella 1996-97.Pitkän uran SM-liigassa ja JYPissä tehnyt joukkueen kapteeni kertoo seuranneensa tarkasti TUTOn otteita Jyväskylässä pelatessaan.
– Olin JYPissä erityisasemassa. Kari Tyni antoi minulle luvan mainita sen, että olen TUTOn kasvatti. Yleensä Tyni oli tarkkana, ettei haastatteluissa saanut mainita muiden seurojen nimiä, Virtanen naureskeli.
– Junnuille lauantai on erityisen tärkeä päivä, kapteeni vakavoituu hiukan.
Myös Tuukka Pulliainen puki TUTOn edustusjoukkueen paidan päälleen jo nuorella iällä. Kaudella 1999-00 ensimmäisen ottelun Mestiksessä pelannut Pulliainen palasi täksi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa. Myös Pulliainen on seurannut TUTOn otteita muualla pelatessaan.
– En ole pitkiä pätkiä ollut täältä pois, joten täällä on joka kausi pelannut tuttuja jätkiä keiden kanssa ollaan oltu yhteydessä viikoittain. Ja jos en ole pelaajiin ollut yhteydessä, huoltajat ovat pitäneet minut ajan tasalla, Pulliainen kertoo.
Peräti 23. kautta TUTOssa torjuva Kim Törnström on juniorivuosistaan saakka pukeutunut sini-puna-valkoiseen TUTO-nuttuun. Eikä tarvetta muualle lähtemiselle ole ollut.
-TUTO-päivä on hieno päivä meille pelaajille, meidän junioreille ja TUTO-henkisille ihmisille. Seurassa tehdään tällä hetkellä lujasti töitä ja seura menee sen myötä oikeaan suuntaan. Hieno päivä tulossa, sanoo todellinen seuraikoni Törnström.
MITÄ TUTO-PÄIVÄ MERKITSEE TUTO RY:LLE?
– Tällaisessa tapahtumassa on oikea henki. Vaikka nyt on mukana vain jääkiekko, tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Tulevaisuudessa TUTO-päivänä voisivat olla esillä kaikki lajit painista yleisurheiluun ja pöytätennikseen. Eli saataisiin koko TUTO-perhe mukaan, sanoo TuTo ry:n toiminnanjohtaja Henry Toivari.
– TuTo edustaa monia lajeja, mutta jääkiekko on meidän näkyvin osa. Syyskuun kahdeksas päivä on seuraava koko TUTO-perheen tapahtuma, kun järjestämme TUTO-risteilyn, jonne mahtuu tosin vain 500 TuTo-henkistä. Lauantaina Kupittaalla on katsomossa toivottavasti paljon enemmän katsojia täyttämässä lehtereitä.