A-junioreille voitokas viikonloppu

TUTO Hockeyn A-juniorit elävät parhaillaan haastavia aikoja. Loppuviikosta seura tiedotti alkukaudesta valmennusvastuussa olleiden Mikko Rauteen ja Ville Aarnion saaneen vapautuksen tehtävästään ja puikkoihin astuivat Petteri Koskinen sekä Ilkka Saarela. Uuden valmentajakaksikon tulikaste koettiin lauantaina kun Marli Areenalla pelattiin ottelu TUTO Hockey – HPK Team. Rumba jatkui sunnuntaina, jolloin sarjakakkonen Tampereen KOOVEE haastoi turkulaiset. Askissa nähtiin kuin tuhkasta noussut feeniks-lintu kun TUTO paahtoi ja painoi ja kruunasi hienon viikonlopun jatkoaikavoitolla.

 

Vaikeuksien kautta voittoon

Lauantainen HPK- matsi alkoi sanotaanko perinteisissä merkeissä. Ensimmäisen erän jälkeen TUTO johti 2-0. Maalien teosta vastasivat Joonas Larinmaa ja Viljami Vahlsten. Toisessa erässä lähestyttiin sitten jo lähes katastrofia kun hämeenlinnalaisjoukkue hivuttautui tasalukemiin. TUTOn valmennuskaksikko turvautui tilanteessa aikalisään ja toiselle erätauolle päästiin siirtymään maalin johdossa. Suurimmat paineet saatiin purettua kolmannen erän puoliväliin mennessä kun kotijoukkue oli hivuttautunut kolmen maalin johtoon. Maalailut oli illan ottelussa nyt maalailtu ja loppu ottelusta sujui sikailun ja turhautuneisuuden puitteissa. Rangaistuksia kolmannessa erässä jaettiin 71 minuuttia ja koko ottelussa 85 minuuttia.

 

Tosipeli on aina tosipeli
Vaikka lauantaina TUTOn A-junnut saalistivat kultaakin kalliimmat kolme pistettä, ei sunnuntai tarjonnut mahdollisuutta pyhittää lepopäivää. Itse asiassa päinvastoin. Vastaan asettui sarjakakkonen KOOVEE. Ottelun ensimmäisessä erässä Marli Areenan yleisö sai nauttia ehkä parasta TUTOa koko syksynä. Ilkka Saarelan suojatit loivat jatkuvasti täpäkkää painetta kohti KOOVEE -maalia ja aivan ansaitusti luvut ensimmäisen erän jälkeen olivat kotijoukkuelle 2-0. Varsinkin Johannes ”Jonski” Lehdon nousu oli komeaa katsottavaa.

Toiseen erään kaukaloon luisteli kuitenkin KOOVEE jonka paikka sarjataulukossa ei ole sattumaa. Nääs- miehet nostivat karvausta ja lisäsivät liikettä ja jo muutaman minuutin pelaamisen jälkeen oltiin tasatilanteessa. TUTOlle puolestaan tarjottiin erän puolivälissä jopa naulata matsi kun KOOVEEn Joonas Huura passitettiin suihkuun polvitaklauksesta. Kotijoukkueen ylivoima oli kuitenkin kuin alivoimaa kunnes Leo-Topias Heinonen purki tuskaa nostamalla kauniin rystyn KOOVEE-maalin kattoon. Mukavat TUTO- fiilikset kuitenkin tuhosi KOOVEEn Oskari Harhala joka vain noin minuutti ennen taukotörähdystä pääsi tasoittamaan.

Kolmannessa erässä pelattiin sitten jo jääkiekkoa isolla J:llä. Molemmat tiimit tekivät töitä tosissaan ja kaikesta näki että nyt taistellaan voitosta ja tärkeistä pisteistä. Voidaan jopa sanoa että TUTO oli aavistuksen hallitsevampi osapuoli ja mikä hienointa joukkuetta vaivanneesta alivireisyydestä ei ollut tietoakaan. Huikean illan kruunasi Riku Väkiparran jatkoaikamaali.


ottelun TUTO Hockey – HPK Team tilastot

ottelun TUTO Hockey – KOOVEE tilastot

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää