Nuorten Mestiksen karsintasarjaa on pelattu hiukan yli yhden kvartaalin. TUTO Hockeyn A- junnuilla on takanaan yhdeksän ottelua ja laariin pelatuista matseista on saatu kasaan pisteitä 19 eli keskiarvo ottelua kohden on 2,1. Juhani Tammisen prinsiippi Mestis- joukkueelleen on 1,7 pisteen keskiarvollinen kertymä, joten Mikko Rauteen koutsaama joukkue on tätä tavoitetta korkeammalla. Seuraavan kerran TUTOn A- junnuilla on mahdollisuus lisätä pistepottiaan tiistaina 16.10.2012, jolloin Marli Areenalle vastustajaksi saapuu Hyvinkään Jää-Ahmat.
Mestis- ottelun TUTO Hockey – Jokipojat otteluennakon A- junnuihin liittyvä osuus on syytä palauttaa mieliin. Se menee näin: ”A-junioreiden tavoite on olla alkusarjassa neljän parhaan joukossa. Kun sarjasta on pelattu yksi neljäsosa, on joukkue sarjassa toisena. Eroa viidenteen sijaan on jo kymmenkunta pistettä, joten melko tukevalla otteella juniorit ovat kiinni tavoitteessaan. Joukkueen päävalmentaja Mikko Rautee on tyytyväinen sijoitukseen, mutta tunnustaa työtä olevan vielä edessä.
– A-junioreiden kanssa mennään tällä hetkellä sijoituksellisesti hyvin, mutta muuten onkin työtä paljon jäljellä. Erityisesti ammattimaisuuteen on jätkien panostettava tulevaisuutta silmällä pitäen.
Joukkue on pääsääntöisesti terve, muutamaa pitkäaikaisempaa potilasta lukuun ottamatta.
-Terveystilanne meillä on kohtuu hyvä. Puolustuspäässä on muutamia pidempiaikaisia loukkaantumisia, mutta hyökkäyspäässä tilanne hallinnassa.
Joukkueella on hyvä mahdollisuus vankistaa asemiaan seuraavan viikon aikana ja valmistautua näissä otteluissa sarjaa johtavan K-Vantaan kohtaamiseen.
– Seuraavat kaksi ottelua näyttävät suuntaa ja antavat ison mahdollisuuden. Voittamalla molemmat pääsisimme testaamaan K-Vantaan, joka on tällä hetkellä sarjan paras joukkue ja esittänyt kypsää peliä.
Alkusarjaa pelataan neljä kierrosta, joten pelejä on vielä paljon jäljellä ennen joulutaukoa. Loppukauden tavoitteisiin ei Rautee vielä lähde spekuloimaan mitään.
– Jouluna tarkistetaan tilanne uudelleen. Nyt olemme aikataulussa ja tavoitteessa kiinni.
Juhani Tamminen tiedostaa junioreiden tilanteen tällä hetkellä, mutta alleviivaa a-junioreiden SM-liigapaikan merkitystä tulevaisuudessa. Lahjakkuuksia on helpompi saada Turkuun, kun joukkue pelaa korkeimmalla sarjatasolla.
– Tärkeä pala kokonaisuutta on se, että jokaiselle pelaajalle, joka treenaa edustusjoukkueen kanssa, riittää peliaikaa joka viikko jossain.
– A-juniorit ovat äärimmäisen suuri pala tulevaisuutta, Tamminen sanoo.”
TUTO Hockeyn A- junnuilla mennyt viikonloppu oli pelitön. Täysin laakereillaan eivät kuitenkaan nuoret kiekkolupaukset saaneet levätä. Esimerkiksi Simo Pasonen ja Roope Äikäs viilettivät lauantaina Salon Kiekkohaiden paidassa ja haalipa Äikäs jopa syöttöpisteen aikuisten sarjan pelissä.
TUTOn nuorella A- junnujoukkueella on siis niin sanotusti pullat hyvin tällä hetkellä uunissa. Paitsi menestyksen myös itsetunnon kohottajana sellainen mukiinmenevä määrä yleisöä kannustuksen kera olisi kuitenkin poikaa joten eiköhän suunnata kulkumme tiistaina 16.10.2012 Marli Areenalle otteluun TUTO Hockey A – Jää-Ahmat A. Ottelu alkaa kello 18.20 ja otteluun on vapaa pääsy. Seuraavan kerran A- junnut pelaavat Marli Areenalla vasta 10.11.2012, joten vieroitusoireidenkin välttämiseksi Marli Areenalle mars!
TUTO Hockey A- junnujen pelaajakortteja löydät täältä: