TUTO Hockeyn A- junnujen taival kohti varsinaista Nuorten Mestistä jatkui tiistaina Marli Areenalla, kun joukkue sai vastaansa sarjassa viidentenä olleen GrIFK:n. Ottelua voidaan pitää vähintäänkin kuuden pisteen otteluna sillä taisto pisteistä käy jo ainakin taskulämpöisenä. Viime viikonlopun väännöt EHC:tä vastaan tuottivat laariin vain yhden pisteen joten isoihin pistemenetyksiin ei TUTOn A- junnuilla juuri varaa ole. Suurinumeroinen (9-2) voitto paitsi palautti itseluottamuksen kotijoukkueen pelifiilikseen niin nosti samalla TUTOn sarjakakkoseksi.
Viikonlopun ”karmaisevat” muistot siivittivät Mikko Rauteen suojatit heti ottelun alusta alkaen liukkaaseen lentoon ja ensimmäinen erä paketoitiin kotijoukkueella maalein 3-0. Karua kieltä erän mentaliteetista kertovat maalivahtien torjunnat: GrIFK:n Henri Pesonen 20 torjuntaa ja TUTOn Kimmo Meriläinen kuusi torjuntaa. Ylivoimia kotijoukkueelle tarjoutui tavan takaa kun Kauniaisten poikia passitettiin pikku kakkosille kolme kertaa. Ensimmäisen erän lopulla TUTOn Johannes Lehto rikkoi korkealla mailalla neljän minuutin arvoisesti ja näin vieraille avautui mahdollisuus kuroa kotijoukkueen etumatkaa kiinni.
Johannes Lehdon jäähyn aikana GrIFK:n ylivoima oli tehotonta tai oikeammin sanottuna sitä ei edes ollut. Alivoiman päätyttyä vieraat pääsivät kuin varkain tuikkaamaan limpun Kimmo Meriläisen taakse oikeastaan aika helponkin oloisesti. Kotijoukkue sai kuitenkin juonen päästä jotakuinkin samantien kiinni ja toisen erän puolivälin paikkeilla tulostaululla loiskottivat numerot 4-1. Hans Lundström lisäsi kotijoukkueen johdon jo neljään maaliin kun ottelun toista erää oli jäljellä nelisen minuuttia. Ilmassa alkoi roikkua se kuuluisa ratkaisun maku.
Vaikka GrIFK toisen erän lopussa alivoimalla kavensikin maalieron kolmeen maaliin ei TUTO Hockeyn voitto missään vaiheessa ollut uhattuna. Vastustajan suurin into karvata lopahti viimeistään siinä vaiheessa kun taulun näyttö osoitti lukemia 6-2. Ottelun loppu oli lähinnä pelailua ja summerin törähdyksen odottelua. Psykologisesti voitto oli nuorelle TUTO- joukkueelle tärkeä sillä kaulaa sijalla viisi olleeseen joukkueeseen(GrIFK) saatiin kurottua kymmenen pistettä ja samalla noustiin sarjataulukossa sijalle kaksi.
Ottelun TUTO Hockey – GrIFK tilastot löydät täältä