TUTOn kokoonpanoon tehtiin viilauksia viime metreillä. Pelaajakoordinaattori Elmo Aittola sai Antti Pusan pelilupa-asiat kuntoon perjantain aikana ja näin Pusa, 25, pukee tänään päälle TUTO-paidan ensimmäistä kertaa sitten kauden 2008-2009.
Pusa on pelannut tällä kaudella Tanskan pääsarjaa Herningin riveissä 12 ottelun verran ja teki pelaamissaan otteluissa kahdeksan tehopistettä.
Ismo Lehkonen on erittäin mielissään saadessaan tutun pelaajan takaisin joukkoihinsa.
”Antti oli nuorena poikana erittäin iso osa meidän mestaruusjoukkuetta. Pusa pystyi jo nuorena tekemään ratkaisumaaleja ja on mennyt niistä ajoista paljon eteenpäin. Turku on Pusan koti ja meillä oli koko ajan ovi auki Antille. Halusin ehdottomasti Pusan joukkueeseen.”, kertoo Lehkonen.
Pusa pelaa tänään Antti Virtasen ja Ville-Vesa Vainiolan hyökkäysketjussa. Olli-Pekka Heinimäki jää tänään pois pelaavasta rosterista.
Ottelu Jokipoikia vastaan alkaa Marli Areenalla kello 18.30.