Ketterälle kolmas kiinnitys

Kotijoukkue Ketterä onnistui nappaamaan kolmannen kiinnityksen kuumassa lauantai-illan kamppailussa Imatralla. Ottelu päättyi maalein 5-2.

Ketterä vastasi ottelussa kolmesta ensimmäisestä maalista. TUTO nousi kuitenkin maalin päähän Niko Ahoniemen ja Lassi Kokkalan maaleilla. Ahoniemen maali syntyi tasavajaalla neljällä neljää vastaan ja Kokkala laukoi 3-2-kavennusosuman ylivoimalla. Ahoniemen maaliin esityön tekivät Matt Nickerson sekä Juho Virtanen ja Kokkalan osuman syöttäjät Jere Rouhiainen ja Nico Friman.

Kotijoukkue onnistui vielä kahdesti maalinteossa ottelun kolmannessa erässä. Viimeinen osuma tuli tyhjiin TUTOn yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia

Mikke Levolle tuomittiin toisessa erässä ajassa 34:50 5+20min selästä taklaamisesta. Samassa ajassa vastaavasta teosta Imatran Ketterän Valtteri Niemi selvisi puolestaan 2+10min. rangaistuksella.

Ottelun TILASTOT.

Kuva: Shaun Duncan

Videolla TUTOn maalit sekä Mikke Levon ulosajoon johtanut tilanne:

Lehdistötilaisuus:

Tulikuuma välieräsarja jatkuu maanantaina Marli Areenalla klo 18:30. Liput otteluun TÄSTÄ.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää