TUTO ja KeuPa kohtasivat Keuruulla pelatussa finaalisarjan viidennessä kamppailussa. Loppua kohden kiihtynyt ottelu tarjosi lopulta neljä maalia, joista kolme merkittiin kotijoukkue KeuPan sarakkeeseen.
KeuPa HT – TUTO Hockey
3-1 (1-0, 0-0, 2-1)
Viides finaaliottelu sai TUTOn kannalta hankalan alun, ku heti ensimmäisen viiden minuutin aikana sekä Timi Lahtinen että Anssi Virkki kirjauttivat tililleen kahden minuutin rangaistuksen. Lahtisen jäähyn TUTO selvitti kunnialla, mutta juuri Virkin rangaistuksen päätyttyä KeuPa pääsi karkaamaan 1-0 johtoon kultakypärä Markus Jokisen maalilla.
Erän toisella puolikkaalla TUTO pääsi huomattavasti paremmin peliin mukaan, ottaen sen virtauksen lievästi haltuunsa. Paine tuotti turkulaisvieraille myös illan ensimmäisen ylivoiman, joka ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.
Kun Niklas Näpinkin terävä laukaus pysähtyi Lassi Lehtisen vartioiman KeuPa maalin tolppaan, poistuttiin ensimmäiselle erätauolle lukemista 1-0.
Toinen erä ei muuttanut tilannetta
Ottelun toinen erä oli molemmilta joukkueilta tarkkaa ja kontrolloitua pelaamista, eikä se tarjonnut juurikaan hienouksia.
KeuPan hallinnassa sujuneen erän molemmat tilastomerkinnät olivat TUTOn rangaistuksia, kun Olli Kaskinen ja Tomi Wilenius joutuivat kuluttamaaan Keruun jääpalatsin jäähypenkkiä.
Ylivoimista huolimatta KeuPa ei onnistunut tuplaamaan johtoaan toisessa erässä, vaikka Joel Sundille tarjoutuikin tyhjänä ammottanut TUTO-maali.
Jokisesta ratkaisija
Kaksi erää aavistuksen kohmeisesti pelannut TUTO tuli viimeiseen erään kovalla sykkeellä, joka näkyi välittömästi myös ottelun pöytäkirjassa, kun KeuPa sortui kolmeen perättäiseen rangaistukseen erän ensimmäisen puolikkaan aikana.
Avauskymppi toi mukanaan myös kaksi maalia, kun ensin Miro-Pekka Saarelainen siirsi isännät 2-1 johtoon ajassa 46:16 ja vain reilua minuuttia myöhemmin Niclas Lucenius toi ylivoimamaalillaan TUTOn uudelleen mukaan peliin.
Lopussa TUTO haki raivoisasti tasoitusta, rummuttaen kiekkoa ahkerasti kohti Lehtistä. Hyvistä paikoistaan huolimatta turkulaiset eivät onnistuneet iskemään kaivattua tasoitusmaalia, vaan ottelun viimeisestä maalista vastasi toistamiseen osunut Jokinen.
3-1 voiton myötä KeuPa HT siirtyi Mestiksen finaalisarjassa 3-2 johtoon, ja mestaruus on sille katkolla maanantaina pelattavassa 6. finaaliottelussa. Edullisemmat ennakkoliput jo klo 18:15 alkavaan matsiin TÄSTÄ.