Kiitos Jonne

TUTO Hockey kiittää Jonne Virtasta panoksesta, jonka hän syksyn aikana antoi TUTOlle. Ammattilaisen on nyt kuitenkin aika siirtyä harjoittamaan ammattia, onnea Jonne matkaan!

TUTO Hockeyn riveissä alkusyksyn pelannut Jonne Virtanen on saanut työtarjouksen, jonka myötä hän siirtyy uuden seuran palvelukseen välittömästi. Virtanen pelasi TUTOn paidassa seitsemän Mestis-peliä ja yhden harjoitusottelun. Näissä peleissä Virtanen osoitti TUTOn nuorelle joukkueelle ammattilaisen esimerkkiä tekemällä tehot 4+3.

Virtanen pelasi TUTOssa talkoohengessä, sillä hänen palkkansa oli 0 euroa.

Urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola oli siirron selvittyä ristiriitaisissa tunnelmissa.

”Ensinnäkin iso kiitos Jonnelle siitä panoksesta, jonka hän antoi seurallemme. Olisimme mielellään nauttineet hänen palveluksistaan pidempään, mutta kyllä me tiesimme sopimusta tehdessä, että tämä on edessä ennemmin tai myöhemmin. Jonne on ammattipelaaja parhaassa iässä, joten oli päivän selvää, että se päivä koittaa vielä, kun joku tulee ja tarjoaa hänelle ammatinharjoittamisesta kuuluvan korvauksen, jonka voi markkina-arvolla määrittää. Haluamme toivottaa Jonnelle koko seuran toimesta onnea uuteen seuraan ja sen tuomiin haasteisiin, meidän suuntaan hänellä on ovi auki aina.”

 

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää