KOOVEE katkaisi TUTOn voittoputken

(2-1, 1-1, 1-3)

KOOVEE rankaisi kolmannen erän jäähyistä, eikä  TUTO enää ehtinyt tasoihin kovasta yrityksestä huolimatta.

Joukkueet kohtasivat runkosarjassa jo neljännen kerran. Kaikissa aiemmissa kamppailuissa TUTO oli ollut selvin lukemin parempi, mutta tänään kiekko pomppi paremmin tamperelaisille. Ensimmäisessä erässä TUTO:lla olisi ollut hyvät mahdollisuudet jo alkuminuuteilla siirtyä johtoasemiin, eikä ensimmäistä osumaa kovin kauaa tarvinnutkaan odotella. Topi Taavitsaisen ruuti oli tänään kuivaa ja mies nosti kiekon komeasti maalin kattoon ajassa 5:23. Jo ottelun ennakossa kovaksi tekijäksi mainittu Vili-Jesper Koivula tasoitti lukemat kuitenkin ensimmäisellä osumallaan tasan kymmenen minuutin päästä, ajassa 15:00. TUTO ei ollut tähän tyytyväinen, vaan jo ajassa 15:30 Juho Mäkelä livautti kiekon ohi KOOVEE:n Tomi Ristelin ja erätauolle luisteltiin kotijoukkueen johtaessa 2-1.

Toisen erän alku oli erittäin sähäkkä, tamperelaiset näyttivät, etteivät missään tapauksessa olleet valmiit taipumaan vielä. TUTO:n peli pyöri hyvin, vastuuta uskallettiin ottaa laajalla rintamalla ja vedot lähtivät herkästi. Peli aaltoili päästä päähän lähes ilman katkoja, kunnes Taavitsainen laukoi reboundista illan toisen osumansa ja peli oli TUTO:lle 3-1 ajassa 33:37. Tästä etumatkasta ei saatu kuitenkaan nauttia kuin minuutti, kun KOOVEE:n Ville Saloranta kavensi pelin tilanteeseen 3-2.

Kolmatta erää ehti kulua reilut viisi minuuttia, kun ajassa 45:10 nähtiin TUTO:n Olli Valtolan komea uran ensimmäinen Mestis-maali! Tämän jälkeen alkoi kuitenkin synkempi vaihe pelissä. Eetu Salmela otti kiinnipitämisestä kaksiminuuttisen, eikä rangaistusta ehtinut kulua, kuin minuutti ja Vili-Jesper Koivula oli taas pahanteossa. Ajassa 46:54 peli oli siis lukemissa 4-3. Niko Ahoniemelle puolestaan puhallettiin kaksiminuuttinen koukkaamisesta, eikä KOOVEE jättänyt tätäkään ylivoimaa hyödyntämättä. Julius Valtonen tasoitti pelin ajassa 54:35.

Koivula tarjoili jäätävän kylmän suihkun viimeistelemällä hattutemppunsa ajassa 55:07. Etumatka oli näin kääntynyt TUTO:lle tappiolukemiin 4-5. Miika Elomo otti aikalisän heti maalin perään. TUTO otti Julius Pohjanoksan maaliltaan pois, kun peliä oli jäljellä 1:52. Kovasta yrityksestä ja parista hyvästä paikasta huolimatta kiekko ei tänään pomppinut kotijoukkueelle, vaan ottelu päättyi tällä kertaa KOOVEE:n voittoon 4-5.

Teksti: Juho Koli

Kuvat: Shaun Duncan

Ottelun jälkeiset haastattelut:

Maalikooste:

Seuraava kotiottelu pelataan LeKi:ä vastaan lauantaina 12.1. klo 17:00 alkaen. Liput ostat edullisemmin ennakkoon täältä! Kyseinen matsi on S-Etuottelu, johon saat vihreää korttia näyttämällä kaksi lippua yhden hinnalla. Etu voimassa ennakkoon Turun alueen Prismoissa, sekä Wiklundilla ja ottelupäivänä Marli Areenan lipunmyynnissä!

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää