FPS – TUTO Hockey 0-2 (0-1, 0-1, 0-0)
Iltapuhteen onnistujina Valtteri Virtanen, Roope Kallio ja Kari Piiroinen. Lue raportti ja katso kooste sekä Valtteri Virtasen haastattelu.
Ottelu starttasi sähäkästi ja kummallakin joukkueella oli omat tilaisuutensa, turkulaisilla tosin astetta otollisemmat. Katsojat pääsivät nauttimaan tasaisesta vääntämisestä ja nopeasti kääntyvistä tilanteista. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa erän viimeiselle minuutille, jolloin Valtteri Virtanen latasi komean kudin forssalaisten verkkoon. Syötöt toimittivat Jere Karlsson ja Jesper Larinmaa.
Maistuvasta 0-1 johtotilanteesta alkanut toinen erä kului pääosin TUTOn komennossa. Hieman eriskummallisempiakin tapahtumia kentällä tosin nähtiin.
Neljän minuutin kohdalla forssalaiset pääsivät ylivoimalle ja samanaikaisesti turkulaisten maalia vartioineen Kari Piiroinen oli pakotettu siirtymään varustekorjaukseen vaihtoaition puolelle. Veräjänvartijaksi vaihtui siis hetkeksi Waltteri Urpolahti.
Jos forssalaiset odottivat kylmiltään kentälle tulevan maalivahdin tarjoavan helpon vastuksen, he erehtyivät pahasti. Kotijoukkueella pysyi nolla taulussa, mutta TUTO teki alivoimallakin tulosta. Kahden maaliin johtoon joukkueen siirsi Roope Kallio, Saku Salmisen tarjoilusta. FPS:lle tarjoiltiin ylivoimanamia vielä kahdesti, mutta turkulaisten maali pysyi puhtaana.
Kolmannessa erässä kotijoukkueen vihreäpaidat hakivat tasoitusta vimmatusti, mutta Kupittaan pojat eivät taipuneet. Kotimatkalle saatiin täyden pistepotin lisäksi muutakin hymyn aihetta. Illan maalintekijät ovat kumpikin TUTOn omia kasvatteja, ja Kari Piiroinen sai taululle kauden ensimmäisen nollapelinsä.