Heinolan Peliitat oli viime kaudella TUTOlle vaikea vastus. Helpolla ei tälläkään kertaa pisteet Heinolasta irronneet, vaan turkulaiset saivat tehdä täyden päivätyön voittonsa eteen.
– Me haluttiin voittaa. Jokainen oli valmis heittäytymään kiekkojen eteen ja pistämään itsensä likoon. Nyt on joka toisella jätkällä jääpussia jossain, kuvaili uransa ensimmäisen Mestis-maalin tehnyt Teemu Aarnio pelin jälkeen.
– Joukkue taisteli tänään hyvin. Erityisesti Aaltosen Mikaelin otteita ei voi kuin ihailla, hän on tällä hetkellä meille todella tärkeä pelaaja, kehui valmentaja Kai Ortio pelin jälkeen.
Peliitat tulivat erän alkuihin ryminällä, mutta onnistuivat ainoastaan toisen erän alussa maalin arvoisesti. Välittömästi maalin jälkeen Juhani Tamminen rauhoitti omiensa peliä ottamalla aikalisän. Tämä auttoikin joukkuetta heräämään ja mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin se oli turkulaisten hallinnassa.
– Tärkein asia, eli voitto, saavutettiin. Vähän kaksijakoinen peli silti. Paljon hyviä asioita, mutta silti niitä samoja virheitä tehtiin kuin Vaasassakin. Täysin ehjä 60 minuuttinen ei siis ollut, kommentoi Ortio.
TUTOlla oli paikka ottelun ensimmäisessä erässä siirtyä johtoon, kun Ville-Vesa Vainiola pääsi yrittämään maalia rangaistuslaukauksella, mutta Janne Juvonen Peliittojen maalilla ei vielä ollut ohitettavissa.
Ottelussa nähtiin hyvin vähän jäähyjä, eikä TUTO päässyt yrittämään kuin kertaalleen ylivoimansa toimivuutta. Hurjassa vireessä oleva Riku Väkiparta paukutti ainokaisen ylivoiman päätteeksi kiekon viivalta maaliin. Ylivoimaalin turvin turkulaiset siirtyivät erätauolle johtoasemassa.
VAIKEAN ALUN KAUTTA VOITTOON
Toisen erän painostuksen päätteeksi Peliitat nousivat tasoihin, mutta Tammisen ottaman aikalisän jälkeen myös TUTO pääsi peliin mukaan. Erän loppua kohden paikkoja siunaantui enemmän TUTOlle ja Samu Pitkänen pääsi tekemään lopulta ottelun voittomaalin toisen erän lopulla. Vapauttavan syötön maaliin antoi Antti Virtanen.
Kolmannen erän alussa TUTO siirtyi jo kahden maalin johtoon, kun energisesti pelannut nelosketju iski. Teemu Aarnio sai karvattua kiekon itselleen ja ujutettua sen Juvosen selän taa.
– Menin kärkikarvaajaksi ja sain karvattua kiekon itselleni ja putkista sisään, maisteli Aarnio ensimmäistä Mestis-maaliaan.
Tämän jälkeen Tommi Virtanen piti huipputorjunnoillaan huolen siitä, ettei kotijoukkue päässyt enää tekemään lisää maaleja ja näin ollen TUTO Hockey pääsi lähtemään kotimatkalle arvokkaiden kolmen pisteen kanssa.
– Virtasen Tommi pelasi kolmannen vahvan pelinsä peräkkäin, Ortio kehui.
”TOIVOTTAVASTI ON MÖKKI TÄYNNÄ.”
TUTOn urakka jatkuu perjantaina kotiottelulla LeKiä vastaan. Sekä joukkue että valmennus lähtevät luottavaisin mielin kohti perjantain kamppailua.
– Hyvillä mielin kohti kotia ja odotetaan perjantaita. Toivottavasti on mökki täynnä. Päästään näyttämään kotiyleisön eteen, Aarnio päätti.
– LeKi voitti juuri Sportin ja on puhtaalla pelillä kärjessä. Meillä on alla arvokas vierasvoitto Heinolasta, joten eiköhän siinä ole askelmerkit kohdallaan hienolle perjantai-illalle, tuumi Ortio.
Valmennusjohdolla on tämäniltaisen perusteella käsissään ongelmia kokoonpanon kanssa. Onneksi ongelma on positiivinen.
– Positiivinen ongelma pian käsillä todellakin. Periaatteessa alkaa olla kahdeksan avauskokoonpanon pakkia, kun saadaan vielä Pasi Hirvonen pelikuntoiseksi, Ortio naurahti.
Ottelun tilastot TÄÄLTÄ.