Puolustaja Pasi Hirvonen allekirjoitti TUTOn kanssa yksivuotisen sopimuksen. Turkuun mies pääsi tutustumaan jo viime kauden päätteeksi, kun TPS hankki puolustajakolossin riveihinsä loppukauden kattaneella diilillä. Jatkosta ei edes keskuteltu.
– Alusta asti oli selvää, että kyse on vain loppukaudesta, kertaa Hirvonen.
Parasta antia edelliselle Turun pestille taisi olla kuitenkin vierailut Kupittaalla OS/G Areenalla TUTO Hockeyn kotiotteluissa.
– Kyllähän se auttoi päätöksen tekoa, että näki mitä täällä on tarjolla. Viihdyin kaupungissa ja kuulin TUTO:sta pelkkää hyvää.
Kai Ortiolla oli kaksi toivetta hankitalistalle: Iiro Vehmanen toteutui aiemmin,
nyt myös Pasi Hirvonen on valmennustiimin työkalupakissa.
Kupittaalta on kuulunut nyt lähes vuoden verran kummia ja vanha seura on nostettu uudelleen jaloilleen. Tai vähintäänkin korkeaan polviasentoon. Matkaa tavoitteisiin on vielä jäljellä, mutta suunta ja tavoite on selvillä. Tavoitteiden mukaiset investoinnit joukkueen materiaaliin miellyttävät myös KalPa-kasvattia.
– Meillä on mahdollisuudet mestaruuteen asti, sanoo uusi puolustaja tyynesti.
Kolmantena seikkana vaakakuppia TUTOn suuntaan kallisti vanha tuttu pakkipari, Iiro Vehmanen. Kysymystä esitettäessä, Hirvonen naurahtaa pelkästään uusvanhan joukkuetoverin nimen kuullessaan. Millaisesta jannusta nyt oikein on kyse?
– Kuulin Iiron tehneen sopimuksen TUTOn kanssa ja samaan aikaan itselle tarjottiin mahdollisuutta tulla TUTOon pelaamaan. Kyllähän sitä mielellään Vehmasen kanssa pelaa samassa joukkueessa, vastustajana hän on pahimmasta päästä. Iiro on viimeinen, joka antaa periksi kentällä.
– Kaiken kaikkiaan positiivinen persoona, aivan huikea tyyppi, Hirvonen heittää hymyillen.
Aika näyttää, mitä vanha pakkipari saa Turussa vielä aikaan. Lähtökohdat ovat ainakin kunnossa.