Pulliainen: "TUTO näkyy muuallakin kuin hallilla."

TUTOssa jo kaudella 1999-00 debytoinut Tuukka Pulliainen palaa kahden Hämeenlinnassa ja Slovakiassa vietetyn kauden jälkeen takaisin tuttuun paitaan. Parhaalla Mestis-kaudellaan lähes 60 pistettä naputtanut sentteri palaa mielellään kasvattajaseuraansa.


– Siihen on erinäisiä syitä, miksi tulin takaisin TUTOon. Merkittävimänä kuitenkin se, että täällä on tällä hetkellä niin hyvä draivi päällä. TUTO näkyy muuallakin kuin hallilla, Pulliainen listaa.


Joukkueeseen on panostettu parin heikommin sujuneen kauden jälkeen taas enemmän, sen mitä pelaajabudjetti on antanut myöden. Noin kolmensadan tuhannen budjetista on TUTOn pelaajahankinnoista vastaava parivaljakko Tamminen & Aittola onnistunut kairaamaan melko laajan rosterin. Laajuuden lisäksi kärkiosaamiseen on panostettu.


– Tulevaan kauteen on kovat odotukset. Satsauksista päätellen meidän pitää olla kärkipäässä. Jos finaaleissa ei pelata, kausi ei ole mennyt nappiin. Toki pitää muistaa, että muutkin joukkueet ovat hankkineet kovia nimiä.


TUTOn sentterihierarkiassa on alustavasti ykkösketjun keskelle sovitettu Ville-Vesa Vainiolaa, mutta Pulliainen tietää, että näytöt kentällä ratkaisevat nokkimisjärjestyksen. Kesäkuussa joukkueen yhteisen harjoittelujakson päättänyt Team Day piti sisällään 1600 metrin juoksutestin. Tuon juoksun kärkikaksikoksi muodostui juuri Vainiola – Pulliainen, Vainiolan päihittäessä Tuukan hurjassa loppukirissä. Pulliainen ei myönnä kilpailleensa tietoisesti Vainiolaa vastaan, vaan toteaa pysyneensä hyvin asettamassaan tavoitteessa.


– Tavoitteenani oli juosta tasaisesti minuutti kahdenkymmenen sekunnin kierroksia, eli loppuaika olisi tasaisella vauhdilla ollut 5,20.


Tiukan kirin ansiosta aika alittui kahdella sekunnilla.

 

TUTO näkyy nykyään jäähallin ulkopuolellakin. Esimerkiksi Metsämäen raviradalla.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää