Tami: "Katsotaan riittääkö meillä hauleja Pelliseen ja Paloseen."

Ensimmäinen treeniviikko jäällä on nyt takana. Päävalmentaja Juhani Tamminen on saanut tarkkailla joukkueen tekemistä jään pinnasta sekä katsomosta käsin. Tiukka viikko laajalla materiaalilla vaati paljon suunnittelua ja ennakkotyötä, mutta toisaalta nyt annetuilla näytöillä osa pelaajista sai kiilattua jalkaansa pelaavan joukkueen pukukopin oven väliin osan joutuessa etsimään pelipaikkaa muista joukkueista.


– Ensimmäinen viikko treenattiin ihan perusasioita, jotta saatiin lopullinen joukkue esiin. Syötöt, niiden vastaanottaminen, maalinteko, nämä olivat niitä asioita joiden kautta haettiin tuntumaa. Pienpelaamisen kautta saatiin sitten pelikonsepti tutuksi kaikille, Tamminen kertaa ensimmäisen viikon tapahtumia.


Isolla kokoonpanolla operoitaessa haasteet ovat suuret, mutta antavat myös vapauksia valmennukselle. Tätä hyödynnettiin mm sekoittamalla ketjusommitelmia tarpeen tullen, jotta parhaat kokoonpanot alkaisivat muodostua. Try-outilla olleista pelaajista ensimmäisen viikon jälkeen maisemaa vaihtavat Becze, Jalonen, Leppänen, Lantta sekä Kekki. Muutama pelaaja on vakuuttanut Tammisen osaamisellaan.


Ossi Pellinen ja Niko Palonen kiinnostavat. Tiistaina hallitus kokoontuu miettimään onko meillä hauleja jäljellä näiden veljien palkkaamiseen.

 

Tihamer Beczen palkkapyyntö osoittautui tällä kertaa liian suureksi. (Essi Suomi)

 


Myös romanialainen Tihamer Becze antoi leirillä kovat näytöt. Nuorimies oli kolmen pelipäivän tehokkain pelaaja neljällä maalillaan.


– Vaikka miehen palkkapyyntö ei aivan kivitaloa pitänyt sisällään, se oli meille kuitenkin tällä hetkellä liikaa. Mies jatkaa näyttöjen antamista Suomessa seuraavaksi Vantaalla.


Joukkue aloittaa pelinsä torstaina Salossa Kiekkohaita vastaan pelattavalla ottelulla. Kotiavaus on vuorossa perjantaina, kun vastaan asettuu hallitseva mestari Vaasan Sport. Sport jätti taakseen perjantaina pelatussa Pitsiturnauksessa peräti neljä liigajoukkuetta, häviten finaalissa niukasti isäntäjoukkue Lukolle. Mielenkiintoinen ottelu on siis luvassa, kun vahvistunut TUTO Hockey saa heti kovimman mahdollisen vastuksen.


– Joukkueen terveystilanne on tällä hetkellä lähes täydellinen. Jobinpostia tuli Antti Reivosen olkapään osalta. Vamma lienee parantunut sarjan avaukseen mennessä, arvioi Tami.


– Terveystilanne muuten on niin hyvä kuin pitää ollakkin.


Uutena pelaajana joukkueen harjoitteluvahvuuteen liittyy kovaotteinen Jesse Koskinen.

 

 

 

Päättyneen Training Camp-viikon All Stars-viisikko:


Tommi Virtanen
Pasi Hirvonen – Mikael Aaltonen
Arttu Niskakangas – Ville-Vesa Vainiola – Antti Virtanen

 

Muokattu: Becze harjoittelee K-Vantaan mukana, ei Jokereiden organisaation.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää