CANAL+:n asiantuntija Juhani Tamminen mielestä Suomen jääkiekkomaajoukkueen peli Kanadaa vastaan MM-kisoissa perjantaina oli puolen ottelun verran todella erinomaista.
Tammisen mielestä syytä pään painamiseen pensaaseen ei tappion vuoksi ole. Kanada voitti Suomen maalein 5-3 Helsingissä.
– Ottelussa nähtiin 30 minuutin verran parasta Suomea koskaan Kanadaa vastaan. Sitten Kanada sai onnistumia, ja pelin kulku kääntyi. Kokonaiskuvassa silti peli ei ollut huonoa. Oli paljon hyviä asioita. Täytyy nähdä kokonaisuus. En ole mikään iltapäivälehden toimittaja vaan jääkiekon asiantuntija, Tamminen luonnehti peliä ja omaa rooliaan.
Tamminen jakoi kahdeksalle Leijona-pelaajalle kiitettävän arvosanan – eli joko numeron 9 tai 10.
Maalivahdit:
Kari Lehtonen 8
Hyvä alku, mutta sitten hiipui; ei onnistunut etenkään Skinnerin maalissa.
Karri Rämö – (luukkuvahtina)
Puolustajat:
Mikko Mäenpää 7
Itsevarma, mutta vaikeuksia omassa päässä ja Kanada pystyi hyödyntämään.
Juuso Hietanen 6
Sama juttu Mäenpään kanssa; hukkasi kiekon, josta tuli yksi pelin käännekohta.
Ossi Väänänen 9
Oli hyvä; tällaiset fyysiset pelit sopivat hänelle, kun vastassa on isoja kavereita.
Joonas Järvinen 9
Oli vahva ja energinen; antoi puutavaraa, eikä päästänyt vastustajaa maalille.
Janne Niskala 8
Vaikeudet omassa päässä, hänen pitäisi ottaa enemmän kontaktia vastustajaan.
Anssi Salmela 8
Sama juttu kuin Niskalalla, mutta häikäisevä syöttö Jokiselle; tulee ajoittain esiin.
Lasse Kukkonen 8
Pelannut parempiakin pelejä, mutta on perusvarma ja pelaa joka vaihdon loppuun.
Topi Jaakola 7
Roolina olisi pelata peruspeliä ja sitä varten hänen tarvitsisi olla nähtyä fyysisempi.
Hyökkääjät:
Valtteri Filppula 9
Oli erittäin hyvä parhaassa ketjussammme, läpi 60 minuutin oli loistava.
Mikko Koivu 10
Pelillinen johtajamme jälleen, täysi kymppi; tämä kenttä vei peliä aina kun halusi.
Jussi Jokinen 9
Teki häikäisevän maalin yhdellä kosketuksella; näytti siinä, mistä hänet on tehty.
Mikael Granlund 7
Oli tässä pelissä vaisu, ei saanut parastaan irti, viimeinen energia puuttui.
Jarkko Immonen 8
Samalla linjoilla kuin Granlund, mutta paikoin oli terävänä ja osallistui peliiin.
Janne Pesonen 7
Oli pikkuisen pelin ulkopuolella, ei päässyt millään peliin oikein mukaan.
Jesse Joensuu 8
Viihtyy juuri tämän tyyppisessä pelissä; repi ja raastoi kanadalaisia hyvin.
Petri Kontiola 8
Oli todella hyvä kiekon kanssa; rohkea ja uskalsi hyvin haastaa vastustajaa.
Leo Komarov 9
Häikäisevä alussa, mutta sitten saadut tällit laskivat vähän suoritustasoa.
Mika Pyörälä 8
Hoitaa hommansa, eikä aiheuta typeryyksiä; pieni hyöty, pienet riskit.
Niko Kapanen 9
Hyvä siirto tähän ketjuun kaiken kaikkiaan; helmenä pelissä oli avausmaali.
Antti Pihlström 9
Läpi ottelun oli yksi parhaista hyökkääjistämme, oli energinen ja terävä.
Jani Tuppurainen – (ei pelannut)
Tuomas Kiiskinen – (ei pelannut)