CANAL+:n asiantuntija Juhani Tamminen oli todella tyytyväinen Leijona-joukkueen esityksiin eilisessä ottelussa. Suomi voitti Sveitsin maalein 5-2 ja on lohkossaan nyt ainut puhtaan pelin joukkue.
Voiton merkitys niin pisteissä kuin pelaajien pään sisällä oli valtaisa.
– Tämähän oli kuuden pisteen peli, täydellinen vedenjakaja. Nyt joukkue saa täydellisen työrauhan ja äijät rentoutuu. Vielä kun kovat jätkät saivat onnistumisia, niin sakki puhkuu itseluottamusta, Tami sanoo.
– Tärkeimmillä paikoilla asiat on kunnossa. Tämä oli pelillisesti meidän ehdottomasti paras esitys. Sitten kun meillä on tuollainen Lehtonen maalissa, niin voi sanoa, että näyttää erittäin hyvältä.
Tamin tuomiolla kaksi pelaajaa sai arvosanakseen täyden kympin.
Maalivahdit:
Kari Lehtonen 10
Oli jäätävä koko pelin ja se Brunnerin läpiajon torjunta oli meidän takuu. Klassisesti sanottuna antoi joukkueelle joka hetki mahdollisuuden voittaa. Kertakaikkiaan ollut häikäisevä.
Petri Vehanen – (luukkuvahtina)
Puolustajat:
Mikko Mäenpää 8
Mäenpää oli aktiivisempi kuin aiemmin. Oli huomattavasti enemmän myös pelissä mukana kuin aiemmin.
Juuso Hietanen 7
Oikeastaan sama juttu kuin Mäenpäällä. Ei ihan varsinkaan hyökkäyspäässä riittänyt rohkeus ampua. Pyrki pelaamaan viivaan tulleet kiekot vain kulmaan.
Janne Niskala 9
Oli parempi, otti vastuuta viivassa. Ensimmäinen maalihan lähti siitä, että Niskala ampui ja päädystä tuli biljardi-kiekko, jonka Immonen laittoi sisään. Ratkaisevan maalin esityöstö on bonus ja siksi ysi.
Anssi Salmela 7
Ihan ok, mutta se höntyily, josta tuli Ambühlin maali laskee arvosanaa. Erätauolla sanoin, että nyt on sellainen sakki vastassa, että yhteenkään tyhmään kiekonmenetykseen ei ole varaa hyökkäyspäässä, niin eiköhän Salmela tehnyt juuri sen.
Ossi Väänänen 8
Ossi oli vahva koko pelin. Kun hän on sielä peruspakkina ja alivoimapakkina, hoitaa edelleen hommansa aivan loistavasti.
Joonas Järvinen 9
Järvinen oli erittäin hyvä. Pelasi kovemmalla itseluottamuksella kuin aiemmin, pelasi yksinkertaisesti ja omaan rooliinsa loistavasti. Oli fyysinen ja helmenä syöttö Komarovin maaliin, se oli hyvin toimitettu kiekko ja vaikea maalivahdille pitää hallussa. Se maali oli absoluuttinen pelin käännekohta.
Lasse Kukkonen 9
Lasse oli loistava, koko ajan varma. Loi helvetinmoisen fiilarin ympäristöönsä, eikä tehnyt virheen virhettä.
Topi Jaakola 8
Jaakola pyrki myös pelaamaan eleettömästi ja virheettömästi. Ei ollut kuitenkaan samalla tavalla esillä kuin Kukkonen ja kumppanit.
Hyökkääjät:
Mikko Koivu 9
Oli loistava, otti homman heti alusta asti haltuunsa. Sen näki jo kauas, että nyt on Mikon pelipäivä. Oli sopivan aggressiivinen ja otti Streitista henkisen niskalenkin heti kättelyssä. Yksi syöttö otettiin pois Filppulan toisesta maalista, eli oli myöskin erittäin tehokas. Oli ketjunsa kaikissa tilanteissa mukana.
Valtteri Filppula 9
Filppula oli loistava, on pelannut koko ajan erittäin hyvin. Kovilta jätkiltä odotetaan tehoja ja nyt ne tuli. Palkinto tulee ennemmin tai myöhemmin jos noin hyvin pelaa.
Jussi Jokinen 9
Usein kun kiekko kiertää kahdella, niinkuin nyt Koivulla ja Filppulalla, niin ennemmin tai myöhemmin tilanteet tulee sille kolmannelle jätkälle. Nyt siellä oli etäisyydet kohdallaan ja roolit myös ja nyt se kiekkokin pomppi. Jokinen oli täysin osallisena molemmissa maaleissa eli kiitettävä arvosana.
Jarkko Immonen 10
Jakke oli loistava, hänen maaleillaan tämä peli ratkottiin. Ketju oli hyvä ja kaks verkkoa tälläsessä pelissä on täyden kympin suoritus.
Mikael Granlund 9
Mikke oli myös ihan häikäisevä. Oli järjestelemässä pelin ratkaisevat maalit.
Janne Pesonen 8
Jäi siinä vähän kolmanneksi lenkiksi. Pelasi ihan ok ja ketju toimi hyvin, mutta nyt ei ollut sellaisia tehoja, että se jää kasiin.
Niko Kapanen 8
Kapanen hoiti ruutunsa pomminvarmasti ja oli hyvä alivoimilla. Hyökkäyspäässä, roolinkin mukaisesti, vähän vaatimattomampi.
Leo Komarov 9
Erittäin hyvä esitys, teki sen minun silmissäni pelin tärkeimmän maalin. Hoiti roolinsa viimesen päälle ja bonuksena vielä tahtomaali. Toinen reboundi häkkiin, kun oli ensin tehnyt sen screenin ja häslingin maalille.
Jesse Joensuu 8
Joensuu oli hyvä, fyysinen ja energinen. Päämäärätietoinen peli, mutta ei tullut tehoja.
Petri Kontiola 9
Konna oli erittäin nälkäinen heti alusta saakka ja uskalsi haastaa ja vedellä jätkää vipuun keskialueella. Loi tilanteita ja oli erittäin hyvä alivoimilla, peilasi Streitin kokonaan pois. Jos Jokisella on ollut pienestä kiinni, niin seuraavaksi voidaan odottaa Kontiolalta onnistumisia myös hyökkäyspäässä.
Antti Pihlström 8
Jos joskus tarvitaan luisteluvoimaa, niin se oli eilen. Pihlström oli äärimmäisen energinen ja hoiti roolinsa. Tehot ja kombinaatiot vain jäivät vähän kesken.
Mika Pyörälä 8
Pelasi erinomaisesti alivoimilla, pelasi ne erittäin huolellisesti. On tärkeä lenkki joukkueelle.