Tamin tuomio: Luvassa hemmetinmoinen pelikielto

CANAL+:n jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen jakoi Leijonille arvosanat sunnuntain nöyryyttävästä 0-5-tappiosta Yhdysvalloille.

 

Vaisun Leijona-lauman selkeä ykkönen ottelussa oli puolustaja Ossi Väänänen. Pohjanoteerauksen sai puolestaan Anssi Salmela järjettömästä taklauksesta, joka saattoi päättää hänen turnauksensa.

 

Maalivahdit

Kari Lehtonen 6
– Maalivahdin perustehtävä on antaa joukkueelle mahdollisuus voittoon. Sitä Lehtonen ei pystynyt tänään tekemään. Epävarma kautta linjan.

 

Petri Vehanen (-)
– Viime minuuttien pakkopullaa, eikä arvosanaa.

 

Puolustajat

Mikko Mäenpää 6
– Huono. Hänen virheensä alusti USA:n 1-0-maalin, mikä teki hänet vieläkin epävarmemmaksi.

 

Juuso Hietanen 7
– Näkymätön, mutta vältti isot virheet.

 

Ossi Väänänen 8
– Selvästi paras pelaaja. Energinen, itseensä luottava ja pelasi tasollaan.

 

Joonas Järvinen 7
– Ainoita, jotka pysyivät omassa peliprofiilissaan. Ei tehnyt virheitä ja pysyi mukana pelissä.

 

Janne Niskala 6
– Ihan yössä, kuten koko joukkue. Ei energiaa, ei päättäväisyyttä.

 

Anssi Salmela 4
– Vaisua pelaamista läpi pelin ja siten idioottimainen kostotaklaus. Jos hiukankin katsoo turnauksen henkeä, niin luvassa on hemmetinmoinen pelikielto. Vanha liikunnanopettaja jättäisi luokalle.

 

Lasse Kukkonen 6
– Lassella on ollut vaikea turnaus, eikä sunnuntai helpottanut sitä. Hoiti kuitenkin ryhdikkäästi ruutunsa.

 

Topi Jaakola 6
– Yritti tsempata ja pelata omaa rooliaan, mutta mitään ei tapahtunut.

 

Hyökkääjät

Mikko Koivu 6
– Yritti ja toi energiaa. Tuskainen ilta.

 

Jussi Jokinen 6
– Tsemppasi, mutta jäi ilman tehoja.

 

Valtteri Filppula 7
– Ketjun paras. Luotti itseensä ja yritti energisoida alussa, mutta vaipui sitten muiden mukana.

 

Janne Pesonen 7
– Kakkosketjun paras. Meni tilanteisiin suoraviivaisesti ja pyrki pelaamaan eteenpäin.

 

Jarkko Immonen 6
– Kenkä painaa huolestuttavan paljon. Ei synny tilanteita, ei tilaa eikä aikaa.

 

Mikael Granlund 7
– Tsemppasi ja heittäytyi kiekkojen eteen. Yritti ainoana pitää kiekkoa ja luoda tilanteita.

 

Jesse Joensuu 7
– Tsemppasi kuin hullu, mistä täytyy antaa tunnustus. Erittäin energinen, mutta otti yliyrittämisen myötä jäähyn, josta kaveri pääsi rankaisemaan.

 

Niko Kapanen 6
– Täysin näkymätön. Hiihteli pelin ulkopuolella vailla energiaa.

 

Leo Komarov 6
– Uskomaton tason putoaminen Kanada-peliä ajatellen. Siinä hän oli se, joka ajoi verkolle ja aiheutti hämminkiä. Sunnuntaina homma kääntyi täysin.

 

Petri Kontiola 7
– Koitti saada kiekon kanssa asioita aikaan. Kiekollisesta rohkeudesta seiska.

 

Mika Pyörälä 6
– Näkymätön kautta ottelun. Ei isoja virheitä, mutta ei myöskään saanut mitään aikaan.

 

Antti Pihlström 7
– Harvoja energisiä hyökkääjiämme. Uskalsi yrittää kuten Filppula ja Granlund.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää