Leijonat päätti MM-kisojen alkusarjan eilen 4-1-voittoon Kazakstanista. Pelit jatkuvat torstaina, mutta vastustaja ei ole vielä tiedossa.
CANAL+:n asiantuntija Juhani Tamminen jakoi voitto-ottelusta tuttuun tapaan tuomionsa. Puolustaja Mikko Mäenpää ja hyökkääjät Mikko Koivu sekä Tuomas Kiiskinen pelasivat Tammisen mielestä loistavat ottelut, mutta ykkösnimestä ei Tamin mukaan ollut epäilystä.
Maalivahdit:
Petri Vehanen 9
Erittäin hyvä peli vaikeassa paikassa. Vähän tuli tilanteita, mutta oli skarppina. Vain yksi takaisku.
Karri Rämö – (luukkuvahtina)
Puolustajat:
Mikko Mäenpää 10
Mäenpää oli loistava, sellainen peli jossa pääsi oikeuksiinsa. Oli hyvä kiekollisena ja huikea peli. Hänellä oli tilaa ja pääsi ylivoimanerokkuuttaan hyödyntämään ja tietysti vapautui kun sai tehoja.
Juuso Hietanen 9
Ei Mäenpään tasolla, mutta oli kuitenkin kiekkovarma ja peli sopi hänellekin.
Ossi Väänänen 9
Jos puhutaan suoritustasosta, niin Ossi on ollut meidän paras Koivun ja kumppaneiden kanssa. Ossi oli taas erittäin hyvä.
Joonas Järvinen 9
Sama juttu, nuorukainen on hämmästyttänyt nimenomaan tasollaan. Pelaa yksinkertaisesti, selkeästi ja fyysisesti. Parantaa koko ajan.
Janne Niskala 8
Janne paransi kyllä. Näkee että on ollut vähän sellaisessa kuopassa. Seitsemän pakkia kun oli, niin jääaikakin oli epäsäännöllinen. Se oli perus kahdeksikon suoritus.
Topi Jaakola 8
Jaakola on tällaisessakin pelissä roolitettu eri tavalla. Oli kuitenkin kiekkovarma ja pelasi ryhdikkäästi. Varmaan se seitsemän pakin peluutus oli kaikille uutta, niin se haittasi.
Lasse Kukkonen 8
Lassella oli vaikea jenkkipeli alla, hyvin kokosi itsensä. Varmaa peruspeliä Lasselta.
Hyökkääjät:
Mikko Koivu 9
Koivu oli loistava ja osoitti oikeaa johtajuutta. Niin pitää ollakin kun tuollaisesta katastrofista tullaan takaisin.
Valtteri Filppula 10
Tästä ei tarvitse edes keskustella. Filppula oli meidän paras. Energinen, terävä, tehokas, kaikkea mitä hyvä pelaaja voi olla.
Jussi Jokinen 9
Oli kanssa pirun hyvä. Jokinen tekee tärkeitä maaleja, ja erityisen tärkeää on, että Jussi on ylivoimilla oikeassa paikassa. Sieltä ne pelit ratkotaan, Mäenpäänkin veto ei olisi välttämättä mennyt, jollei Jussi olisi ollut maskissa.
Jarkko Immonen 7
Immonen vaikuttaa väsyneeltä. Nyt kun on ollut vaikeaa, niin on vähän jäätynyt. Ketjun johtajalta sellainen seiskan suoritus.
Mikael Granlund 6
Granlund on väsynyt, kerta kaikkiaan. Se vaikuttaa nyt joka paikkaan, kiekot ei irtoa oikeaan aikaan, eikä mies uskalla laukoa.
Janne Pesonen 7
Pesonen oli hiukan parempi kuin laiturikaverinsa. On energinen ja päämäärätietoinen, mutta kun ketjun peli ei toimi, niin kenenkään homma ei käy.
Mika Pyörälä 7
Hän toi sen, mitä roolipelaajalta odotettiinkin. Oli valmiina, tuli vaikeassa paikassa sisään ja teki hemmetin hyvin hommia. Se oli seiskan suoritus, mutta pitää muistaa, että pelasi vain puolikkaan pelin.
Niko Kapanen 8
Kapanen oli parempi nyt kun jäänpintaa oli enemmän tarjolla. Sai ketjunsa toimimaan aika pitkälti kun Kiiskinen oli siinä.
Tuomas Kiiskinen 9
Oli ehdottomasti Filppulan ja Koivun kanssa meidän paras hyökkääjä. Loistava sisääntulo. Mielenkiintoista katsoa tuleviin peleihin. Jos Slovakia tulee vastaan löisin ehdottomasti kehiin.
Leo Komarov 8
Leksa oli taas sellainen tutunomainen itsensä. Energinen ja luotti itseensä. Maalit jäi puuttumaan ja sen kautta arvosanaksi kahdeksan.
Petri Kontiola 7
Kontiola pyrkii edelleen olemaan energinen. Ei saa riittävästi kiekkoa ajoituksiinsa.
Jani Tuppurainen 8
Tuppurainen teki hyvän sisääntulon. Pyrki maalipaikkoihin ja oli tosi terävä. Toi sitä, mitä varmasti haettiinkin, eli pirunmoisen luisteluenergian ja itseluottamuksen.
Antti Pihlström 8
Pihlström oli energinen, eli sitä mitä haluttiinkin. Hänen osaltaan aika peruskauraa.
Jesse Joensuu –
ei kokoonpanossa.