Tamin tuomio: "Tahdonvoiman korkeaveisu"

 

CANAL+:n asiantuntija Juhani Tamminen liikuttui eilen syvästi Suomen puolivälierävoiton jälkeen. Leijonien taistelu nosti entisen Leijona-kapteenin tunteet pintaan.

 

 Tamminen sanoo, että peli ei aina ole oikeudenmukaista, mutta eilen se oli sitä.

 

– Tämä ottelu oli tahdonvoiman korkeaveisu. Otin siihen jo lähetyksessä kiinni, selkäytimestä tuli samantien tahdonvoima ratkaisevana tekijänä mieleen, Tami sanoo.

 

– Ja se kulminoitui niin monella tavalla. Siinä tasoitusmaalissa, missä kiekko kiersi neljällä pelaajalla ja toisaalta voittomaalissa, missä uskallettiin ampua, mentiin ensimmäisenä irtokiekkoon ja Jesse Joensuu ei ainoastaan mennyt maalille, vaan jäi siihen. Tahdonvoima huokui joukkueesta.

 

Tamin tuomiolla kaksi uutta miestä saivat täyden kympin arvosanakseen.

 

Maalivahdit:

Petri Vehanen 9
Jäätävä esitys, silloin kun sitä eniten tarvittiin. Useampia gamesavereita, voiton takuumiehiä. Howard vastaan Vehanen -kisassa Vehanen oli parempi kun se hetki tuli.

 

Karri Rämö (-)
luukkuvahtina

 

Puolustajat:

Mikko Mäenpää 9
Pelasi loistavan pelin ja helmenä Koivun tasoitusmaali. Osoitti siinä poikkeuksellista viileyttä kun kiekko tuli yli viivan. Ei heittänyt päätyyn, vaan pidätti niin kauan, että pystyi antamaan Filppulalle. Siitä rakennettiin meidän 2-2-tasoitusmaali.

 

Juuso Hietanen 8
Juuso oli vaisumpi, pelin luonteestakin johtuen. Paljon pelattiin omassa päässä ja ratkaisut kiekon kanssa olivat perustasolla. Superilta joukkueelta nosti arvosanaa.

 

Ossi Väänänen 9
Ossi oli tosi hyvä. Oli fyysisyyttä, selkeyttä, yksikertaisuutta. Pelasi kovaa, mutta pysyi boksista pois.

 

Joonas Järvinen 9
Ihan samat jutut kuin Ossilla. Pisti Ryanin järjestykseen heti siinä ottelun alussa, ilman jäähyjä. Ihan jäätävä esitys nuorukaiselta. On symboli joukkueen nousemiselle ja kasvamiselle. Tuoreus näkyy, mikä on sinällään tyypillistä, kun on tällä tavoin nouseva käyrä.

 

Janne Niskala 7
Niskala joutui vähän peluutuksen uhriksi. Kun rytmi on, että voi olla kahdeksan minuuttia taukoa ja pelaat vain ylivoimaa, on mahdoton onnistus. Siihen nähden, millaisen roolin valmennusjohto heitti, niin yritti parhaansa ja siitä saa tunnustuksen.

 

Lasse Kukkonen 8
Lasse palasi tasolleen. Jos joku symboloi sitä tsemppaamista ja laukausten blokkaamista ja yksinkertaisuutta, niin se oli Kukkonen. Ei mitään häikäisevää pelaamista, mutta se ei ole hänen roolinsakaan.

 

Topi Jaakola 8
Sama juttu kuin Lassella. Selkeys ja yksinkertaisuus leimasi hänen peliään. Kun kaveri jätetään noin vähille maaleille, niin silloin peruspeli on ollut pomminvarmaa.

 

Hyökkääjät:

Mikko Koivu 9
Lähenteli kymppiä, ainoana miinuksena maali, joka tuli meidän 1-0-maalin jälkeen. Jätti miehensä merkkauspelissä ja siitä iskettiin.

 

Valtteri Filppula 9
Häikäisevä rakentelu 2-2-maaliin, suvereenia pelaamista. Hänellä myös USA:n maali laskee arvosanaa. Uskallus ja rohkeus pitää kiekkoa ahtaassa paikassa ja laidan vieressä ja järjestely Koivun maaliin oli todellinen masterpiece.

 

Jussi Jokinen 9
Ei ihan ketjukaveriensa tasolla. Se syöttö Koivulle ja tahdonvoima, millä se maali rakennettiin, niin näille kaikille veljille annan yhdeksikön.

 

Jarkko Immonen 7
Immonen on edelleen väsynyt, jalkanopeus alkoi hiipumaan. Kylmä tosiasia on, että se ketju ei toimi, ja se on aika pitkälti sen takia, että Immonen ei saa riittävästi kiekkoja, ei tee itseään pelattavaksi ja hiukan kenkä painaa.

 

Janne Pesonen 7
Pessi vähän sen takia, kun kiekko ei kierrä, jää vähille kiekoille. Kun ne tulee, niin tulee yllättäen. Sekin Granlundin järjestämä miljoonan taalan paikka, siitä näki jo kaukaa, että nyt tulee liian kiire.

 

Mikael Granlund 8
Ylivoimaisesti ketjunsa paras. Oli nälkäinen, aktiivinen ja aggressiivinen. Granlund uskalsi tehdä asioita ja sai niitä tapahtumaan. Ampui ja järkkäsi Pesoselle sen loistopaikan. Kantoi ketjuaan, ja kun kolmikko penkitettiin, Granlund oli siihen viimeinen syy.

 

Niko Kapanen 8
Kapanen oli perusvarma, ei säkenöintiä, mutta ei tolta ketjulta sitä välttämättä varsinaisesti odotetakaan.

 

Leo Komarov 8
Komarovilta odotin enemmän fyysisyyttä. Mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän alkoi kenkä painamaan.

 

Tuomas Kiiskinen 8
Kiiskinen oli todella hyvä. Loistava esitys myös kovaa maata vastaan. Yksi tärkeimpiä asioita, että saatiin uutta nopeutta ja uutta luovuutta.

 

Petri Kontiola 10
Kontiola oli hääikäisevä koko pelin. Halusi koko ajan kiekkoa, oli kuin vastakohta Immosesta. Hakeutui tilanteisiin ja oli hirmuinen pelienergia ja pelirohkeus.

 

Jesse Joensuu 10
Ihan samat sanat, pirun terävä ja energinen. Hurmioitui ensimmäisen maalin jälkeen ja iski vielä ratkaisumaalin. Parempaa ajoitusta ei maajoukkuemaalitilin avaamiselle voi olla.

 

Antti Pihlström 9
Yksi tärkeimmistä jätkistä voiton rakentamisessa, oli äärimmäisen terävä, tuota nelosketju pitää tehdä, taklata, viedä peli päätyyn. Piti jenkkipakit nöyrinä, väsytti, kulutti, se kulminoitui sitten ratkaisumaaliin. Antoi helvetin hienon syötön Joensuun avausmaaliin.

 

Mika Pyörälä (-)
13. hyökkääjä, ei pelannut

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää