TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ!

TUTO Hockeyn ja yhteistyökumppanien yhteisessä hyväntekeväisyyskampanjassa lahjoitetaan alkavalla pelikaudella ainakin 350 TUTO-korttia hyväntekeväisyyteen. Määrä tullee kauden aikana vielä kasvamaan. Ensimmäiset 300 korttia lahjoitettiin Hope ry:n kautta vähävaraisille lapsiperheille.

Yritykset mahdollistavat hyväntekeväisyystoiminnan – kun yritys ostaa, TUTO lahjoittaa

TUTO Hockey on jo pitkään tehnyt yhteiskunnallista hyvää lahjoittamalla pääsylippuja ja TUTO-kortteja hyväntekeväisyyteen. Toimintamallia on vuosien saatossa kehitetty siten, että TUTOn yhteistyökumppanit ovat vahvasti mukana mahdollistamassa toimintaa. Kaudella 2022-23 jokaisesta yrityksen TUTO Hockeyltä ostamasta palvelusta korvamerkitään siivu hyväntekeväisyyspottiin, joka on tänä vuonna kasvanut jo 350 TUTO-kortiksi. Näistä ensimmäiset 300 korttia ja 100 voucher-lippua luovutettiin viime perjantaina Hope Ry:lle. Yhdistys jakaa kortit vähävaraisille lapsiperheille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta käydä peleissä. Hope Ry:n puolesta lahjoituksen vastaanotti vapaaehtoistyöntekijä Jarmo Intonen, jonka mukaan kortit ja liput tulevat tarpeeseen. 

”Meillä on asiakkaina noin 350 vähävaraista perhettä, joissa on yli 900 lasta. Näillä perheillä ei ole varaa kuin aivan välttämättömimpiin. Yhteistyö TUTOn kanssa on tarjonnut mahdollisuuden perheille viettää normaalista poikkeavaa yhteistä vapaa-aikaa urheiluviihteen äärellä. Tämä on todella tärkeää näille lapsille ja perheille.”


Viimeiset 2,5 vuotta ovat meille kaikille haastavia aikoja, kun koronan takia on jouduttu vähentämään sosiaalisia kontakteja ja muuttamaan normaaleja toimintamalleja, eikä ole voitu nauttia sosiaalisista tilanteista kuten urheilutapahtumista entiseen malliin. Nyt kuitenkin maailma on jälleen auennut ja tapahtumissa käyminen on sallittua. Myös hyväntekeväisyyden kannalta ja syrjäytymisen ehkäisyssä tämä on erinomainen asia. 

”Nyt koronan väistyessä voimme jälleen tehdä meille tärkeää hyväntekeväisyystoimintaa yhdessä yrityskumppaniemme kanssa ja toivottaa kaikki ihmiset TUTOn peleihin.” TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen tiivistää. 
 

Lisää kortteja jakoon tulevaisuudessa

Tällä hetkellä jakamatta on 50 TUTO-korttia ja kauden edetessä yritysten ostaessa TUTOn palveluja, potti kasvaa entisestään. Näitä kortteja ja lippuja TUTO jakaa esitysten perusteella hyväntekeväisyysjärjestöjen ja -yhdistysten kautta apua tarvitseville. Esityksiä tällaisista järjestöistä ja yhdistyksistä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimisto@tutohockey.fi . TUTO ei suoraan jaa hyväntekeväisyyskortteja- tai lippuja yksittäisille henkilöille tai perheille.


Jääkiekko kuuluu kaikille – superedullisilla TUTO-korteilla peliin jopa alle 3 eurolla

Suomalaiset ovat jääkiekkokansaa – sen osoitti jälleen kevään MM-kisat, kun Leijonat voitti koko kansan edessä MM-kultaa. Paljon kuulee kuitenkin puhuttavan, että jääkiekko on sekä kallista harrastaa että kuluttaa katsojana. Siksi tänä syksynä TUTO lanseerasi uuden superedullisen syyskauden TUTO-kortin, joka maksaa vain 49 euroa ja sillä näkee kaikki syksyn 17 Mestis-peliä alle 3 eur/peli hintaan. Syyskauden TUTO-perhekortti taas kustantaa vain 99 euroa ja sillä koko perhe (2 aikuista + 5 lasta/nuorta) katsoo kaikki TUTOn kotipelit alle 6 eur/peli hintaan.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää