TUTOlle arvokkaat pisteet Keravalta.
TUTOn mukana Keravalle suunnannut faniryhmä kannusti omansa 3-5 voittoon. Lukemat mairittelevat lähinnä kotijoukkuetta, joka pääsi peliin mukaan kolmannessa erässä lähinnä Juhani Tammisen suojattien löysättyä otettaan.
– Kerroin pojille, että tänään palataan aikatauluun. Ja me palattiin siihen . Kuusi peliä, kymmenen pistettä ja me olemme edelleen aikataulussa pisteiden suhteen, Tamminen tuumi.
– Vantaata vastaan oli 40 minuuttia paketti kasassa, tänään se oli 45 minuuttia. Pian se on 50 minuuttia ja keväällä se tulee kestämään sen 60 minuuttia, Aurinkokuningas lisäsi.
Ensimmäiset kaksi erää etenivät täysin turkulaisten komennossa. Maaliverkkoa kävivät heiluttamassa vuorotellen Aki Keinänen ja Derek Famulare. Kumpikin kaksikosta kävi huudattamassa fanijoukkoa kahdesti. Viimeisillä sekunneilla loppunumeroita kaunisteli vielä Tuukka Pulliainen tyhjään maaliin.
Ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti ylivoimalla Aki Keinänen, joka tälläsi lämärillä Ville-Vesa Vainiolan nappisyötöstä TUTOn johtoon.
Avauserässä johtoa kasvatti vielä Derek Famulare, joka siirsi kiekon varsin helpon näköisesti ohi vierasjoukkueen maalivahdin Aaro Peltosen.
Otto-Eemeli Linke teki HCK:n kavennusmaalin ensimmäisen erän lopussa.
TOINEN ERÄ TUTON SUVEREENIA HALLINTAA
Toisessa erässä kaukalossa pelasi vain yksi joukkue. TUTO Hockey hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin, josta kertoo omaa kieltään maalivahdien torjunnat, jotka menivät erässä 20-4 kotijoukkue HCK ensin mainittuna.
TUTOlta kävivät maaleja tekemässä samat miehet, kuin avauserässäkin. Derek Famulare pomputti ensin numerot 3-1:een turkulaisille ja Aki Keinänen tälläsi vielä ylivoimalla 4-1 lukemat kylmän hallin digitaalinäytölle.
LOPUSSA PELI KÄÄNTYI
Jos kaksi erää menivät vierasjoukkueen komennossa, vastasi vauhdin pitämisestä kolmannessa erässä HCK. TUTO sortui jäähyilyyn ja muutenkin turkulaiset näyttivät lähinnä tyytyvän varmistelemaan johtoasemiaan.
Otteen löysääminen johti kuitenkin siihen, että kotijoukkue pääsi parin maalin myötä vielä peliin mukaan.
Tuukka Pulliainen päätti vieraiden kirin kolmannen erän lopussa heittämällä kiekon tyhjään rysään HCK:n yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia.
Ilahduttavan runsaslukuinen kannattajajoukko oli seurannut TUTOa Keravalle. Joukkue sai pelin vaikeilla hetkillä varmasti lisävirtaa kannattajiensa äänekkäästä kannustuksesta. Myös Juhani Tamminen antoi arvoa fanien laululle.
– Kaksi asiaa meidän hienoista faneista. Kolme peliä pelattu kotona ja keskiarvo on siellä 2300. Ja tänään nähtiin, että aktiiviset fanit lähtevät seuraamaan meitä myös vieraspeleihin. Nämä eivät ole sattumaa, Tami hekumoi.
– Seuraavaan kotimatsiin taas 2300 katsojaa ja tämä ilmiö jatkaa kulkuaan.