TUTO kaatoi K-Vantaan jatkoajalla

K-Vantaa – TUTO Hockey:
3-4 ja. (1-1, 0-2, 2-0, 0-1)  TILASTOT, yleisöä 742

 

TUTO Hockey oli onnistunut ennen perjantai-illan K-Vantaa ottelua voittamaan kaikki muut Mestis-joukkueet, paitsi vantaalaiset. Tälläkin kertaa ottelun alkuun isäntäjoukkue tuli vahvasti ja pääsikin maalin johtoon Aleksi Rekosen maalilla. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu alle neljä minuuttia ja Juhani Tamminen käyttikin maalin jälkeen tuttuun tyyliinsä aikalisän herätelläkseen omiaan.

– Overall, todella hyvä kiekkopeli molempiin suuntiin, sanoi tyytyväinen Juhani Tamminen ottelun jälkeen.

Aikalisä tepsi ja mitä pidemmälle erä eteni, sitä vahvemmin ote siirtyi TUTOlle. Ajassa 18.48 kapteeni Antti Virtanen teki TUTOlle helpottavan ensimmäisen maalin Ville-Vesa Vainiolan ja Derek Famularen syötöistä.

Toisessa erässä TUTO pääsi vielä vahvemmin kuljettajan paikalle ja onnistui tekemään kaksi maalia. Heti erän alkuun Famulare onnistui ylivoimalla ja erän lopulla oli Tony Vidgrenin vuoro heittää kiekko häkkiin. Molempiin maaleihin syöttäjänä toimi Antti Virtanen.

Toinen erä oli ensimmäistä erää huomattavasti rikkonaisempi, mutta Famularen osuma jäi erän ainoaksi ylivoimamaaliksi. Toki Vidgrenin maalin syntyhetkellä vantaalaisten jäähy oli juuri loppunut.

Kahden erän jälkeen maalivahtien torjunnat olivat 19-21, joten kaikkiaan peli oli hyvin tasainen. Tommi Virtanen otti jälleen muutamia tärkeitä koppeja saaden myös maaliraudoilta tarvittavaa tukea.

– Oltiin kolmessa pisteessä kiinni pitkään ja pieni vaihtovirhe meiltä ja vastustajalla kävi tuuria, kun Mustosen laukaus muutti suuntaa Aaltosen Mikaelin mailasta, Tamminen harmitteli.

Kolmannessa erässä Vantaa nousi peliin mukaan kahdella maalillaan. Aleksi Mustonen tasoitti turkulaisnäkökulmasta ikävästi pelin vain puoli minuuttia ennen loppua ja näin edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla turkulaisten sankariksi nousi Mikael Aaltonen, joka höpötti siniviivalla kaksi vantaalaishyökkääjää vipuun ja heitti sen jälkeen tarkan laukauksen maaliin. Syöttöpisteet irtosivat Anrei Hakuliselle ja Antti Virtaselle. Kapteeni Virtasen illan saldoksi komeat 1+3 tehot.

– Vetoan lopuksi vielä kannattajiimme; huomenna häkki täyteen. Kaikki muistavat mitä tapahtui viime viikonloppuna, kun saimme yleisön taaksemme. Nyt lyödään yhdessä se sama hurmos päälle, päätti Tamminen.

 

 

TUTO Hockey – HCK, lauantaina 5.1. klo 17.00 Kupittaan Marli Areenalla.

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää