TUTO taipui Vaasassa – Alkusyksy edennyt yli odotusten

Syksyn edetessä huimaan vireeseen yltänyt TUTO Hockey sai kokea Vaasan haasteellisuuden pelipaikkana, kun eilen Turussa kaatunut Sport otti tänään revanssin lukemin 5-2.

TUTO Hockeyn ensimmäiset takaiskut koettiin jo ennen ottelua alkua, kun Matt Bradley ja eilisessä ottelussa loukkaantunut kapteeni Antti Virtanen eivät pystyneet pelaamaan illan ottelussa. Kun vielä Arttu Niskakangas joutui jäämään pois matkasta, oli voittavaan kokoonpanoon tehty muutama muutos. Muutoksista mielenkiintoisin oli nuoren Johannes Lehdon nouseminen suoraan ykköskenttään Virtasen tilalle. Alkukaudesta puolustajana pelannut Riku Väkiparta debytoi puolestaan 4. kentän laidassa.

Poissaoloista huolimatta TUTO Hockey aloitti pelin räväkästi halliten kenttätapahtumia ensimmäisen 10 minuutin aikana.  Hallinta tuottikin parin ylivoiman lisäksi huippupaikkoja. Muun muassa Anrei Hakulisella oli lähes tyhjämaali edessään, mutta Sportin maalilla hyvän pelin pelannut Jonathan Iilahti venyi kiekon tielle kuin ihmeen kaupalla. Erän loppupuolella kotijoukkue Sport pääsi peliin paremmin mukaan. Lopulta isännät iskivät jopa hieman varkain avausmaalin. Kun kotijoukkue pääsi rokottamaan vielä toistamiseen erän lopussa, lähdettiin erätauolle vaasalaisten 2-0 johdossa.

”Meiltä erinomainen valmistautuminen ja alku otteluun. Erän lopulla sattui valitettava virhe, josta Sport pääsi rankaisemaan ja sai hengen päälle sekä kotiyleisön tuen taakseen. Se oli tämän ottelun käännekohta, jonka Sport käytti täydellisesti ottaen lopulta ansaitun voiton ” kommentoi TUTO Hockeyn päävalmentaja Juhani Tamminen. 

”Lehto oli valmis näytönpaikassaan”

Sport sai toiseen erään lentävän lähdön, kun Tuukka Pulliaisen ottama jäähy kostautui. Hengen päälle saanut kotijoukkue pääsi rokottamaan vielä kertaalleen, ennen kuin TUTO pääsi avaamaan maalitilinsä. Avausmaalin viimeisteli ylivoimalla Johannes Lehto, joka sai loistavan syötön Ville-Vesa Vainiolalta. Hetkeä myöhemmin Lehdolla oli vielä toinen paikka nostaa TUTO toden teolla mukaan peliin, mutta terävä veto kilpistyi Sport-vahtiin.  Erän lopulla Sport onnistui vielä kertaalleen ylivoimalla, joten erätauolle mentiin 5-1 tilanteessa.

Debyyttiottelun pelannut Johannes Lehto sai myös päävalmentaja Tammisen kehut ”Lehto pelasi loistavan pelin ykköskentän oikeassa laidassa. Hän vastasi täydellisesti huutoon ja sai palkinnoksi vielä upean maalin. Olen sanonut pojille, että jokainen saa mahdollisuutensa. En kerro milloin se tapahtuu, mutta sitten kun se tapahtuu, heidän on oltava valmiita siihen. Lehto oli tänään valmis ja ehdottomasti yksi meidän pirteimmistä pelaajistamme”.

Kolmannessa erässä tunteet kuumenivat ja laidat ryskyivät kiitettävästi, mutta suuremmilta rikkeiltä vältyttiin. Loppuun asti taistellut TUTO Hockey pääsi kaunistelemaan loppulukemat 5-2, kun huippuvireinen Derek Famulare karvasi kiekon Sport-pakilta ja viimeisteli jäätävästi.

”Nostan hattua joukkueelleni, sillä taistelimme takaiskuista huolimatta ryhdikkäästi ottelun loppuun asti. Olemme kulkeneet jo nyt ison matkan eteenpäin viime vuodesta. Tänään tulimme tänne tosissaan taistelemaan voitosta” summasi Tamminen

Alkusyksy yli odotusten

Mestis vetäytyi lauantain kierroksen jälkeen vajaan kahden viikon tauolle. TUTO Hockey keräsi syksyn 18 ottelusta 34 pistettä ja on sarjassa kolmannella sijalla tauon alkaessa. Tamminen veti syyskauden yhteen seuraavasti:

”Olen asettanut joukkueellemme tavoitteeksi 1,7 pistettä / ottelu perussarjassa. Olemme tätä tavoitetta nyt edellä (pistekeskiarvo nyt 1,89) ja hyvässä matkavauhdissa. Syy hyvään syksyyn on se, että joukkueemme on sisäistänyt jopa odotettua nopeammin pelisysteemimme. Pelimme ei ole missään nimessä vielä valmista, mutta pojat pelaavat päivä päivältä paremmin pelitapamme mukaista kiekkoa.”

”Meidän kannaltamme tauko tulee nyt erinomaiseen paikkaan. Joukkue pääsee palautumaan ja harjoittelemaan hyvin. Näemme tauon aikana myös sen, että mikä on Matt Bradleyn ja Antti Virtasen tilanne. Takaan joka tapauksessa sen, että olemme taas valmiita, kun kiekko keskiviikkona 14.11. tippuu Marli Areenalla jäähän. Silloin TUTO Hockey on jälleen voittava ja mielenkiintoinen”.

Seuraava kotiottelu Marli Areenalla keskiviikkona 14.11. klo 18.30 TUTO Hockey – Peliitat! Liput otteluun tästä

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää