TUTO tekee hyvää: Tommi Virtanen

TUTO tekee hyvää jokaisen kotipelin yhteydessä. Tällä kertaa lippuja pääsi lahjoittamaan maalivahti Tommi Virtanen. Lahjoituskohteeksi valikoitui Tommin vanha koulu, Luostarivuori.

Luostarivuoren rehtori Hannu Isolauri otti liput vastaan mielissään.

– Olen kaksi ensimmäistä kotiottelua ollut seuraamassa fanikatsomon keskeltä ja täytyy sanoa, että tunnelma on ollut aivan mieletön. Siksi on äärimmäisen hienoa, että Tommi haluaa antaa lippuja juuri meille. Oppilaamme saavat täten kokea itsekin tuon tunnelman ja fiiliksen hallissa, Isolauri kertoo innoissaan.

Isolauri tunnustautuu kovaksi urheilumieheksi ja jutteleekin mielellään vanhan oppilaansa kanssa jääkiekosta, Tommin nykyisistä opiskeluista ja siitä, mitä kuuluu koulunmuille vanhoille oppilaille. Virtanen on selkeästi ollut hyvä oppilas ja jäänyt hyvin rehtorin mieleen.

 

Tommi Virtanen pääsi istahtamaan hetkeksi myös pulpetin taa.

 

Virtanen pääsi paitsi luovuttamaan liput, myös pitämään koulun oppilaille aamunavausta keskusradion kautta. Tommi pyysi kaikkia saapumaan keskiviikkona paikalle ja kannustamaan TUTOn voittoon. Rehtori Isolauri puolestaan lupasi, että ääntä Luostarivuoren koulun oppilaista ainakin tulee lähtemään.

– Kyllä tämä päätös oli helppo, en edes miettinyt muita kohteita. Halusin antaa nämä liput koululaisille, Virtanen perusteli päätöstään kohteesta.

Luostarivuoren koulun oppilaat ovat paikalla keskiviikon TUTO Hockey – K-Vantaa ottelussa.

TUTO tekee hyvää!

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää