RoKi – TUTO Hockey
1-2 (0-0, 1-1, 0-1)
TUTO Hockey nappasi tärkeän vierasvoiton RoKista jäähyjen sävyttämässä ottelussa. Keskiviikkoisen LeKi-ottelun tapaan voiton takuumiehenä toimi 24 torjuntaa kirjauttanut Karolus Kaarlehto.
Rovaniemen perjantai-illassa vierasjoukkue TUTO hyppäsi kuskin paikalle heti alusta lähtien.
”Pelattiin tänään hyvä ottelu. Joukkue oli kurinalainen ja sitoutunut koko ottelun ajan ja hallittiin peliä alusta lähtien”, kommentoi TUTO Hockeyn päävalmentaja Miika Elomo voittoa.
Ensimmäisen erän kolmesta ylivoimamahdollisuudesta huolimatta vierailijat eivät kyenneet ohittamaan avauserässä 16 kertaa torjunutta Paavo Hölsää. Sen sijaan kotijoukkue RoKi sai kiekon kertaalleen tolppaan alivoimansa aikana. TUTOn Aki Keinäsen mukaan Hölsän hyvä vire ei päässyt turkulaisten pään sisään.
”Luotettiin koko ajan siihen, että ne tarvittavat maalit tulee sieltä. Paljon tuli paikkoja koko joukkueelle ja lopulta ne maalit saatiin aikaan.”
Myös TUTO otti avauserässä kolme kaksiminuuttista, mutta niistä vierailijat selvisivät Kaarlehdon komeiden torjuntojen siivittämänä.
Summerin soitua ensimmäisen erän päättymisen merkiksi nähtiin vielä pystypaini, johon osallistuivat Kristian Tuohilampi sekä RoKin Daniel Vozenilek. Tilanne sai alkunsa tsekkihyökkääjän Anssi Virkkiin kohdistuneesta taklauksesta.
Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen päättyi, eli TUTOn selkeässä hallinnassa jatkettiin. Hieman erän puolivälin jälkeen RoKin hyökkääjä Mika Huhtasalo sai 2+2 minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta. Minuutin ylivoimapelin jälkeen TUTO sai vihdoin hanat auki, kun Tuukka Pulliainen naulasi kirurgintarkalla rannelaukauksella kiekon rovaniemeläisten maaliin.
Turkulaisten johto ei kauaa kestänyt, sillä Huhtasalon jälkimmäisen 2 minuuttisen aikana isäntien Juhani Tamminen iski läpiajosta taukolukemiksi 1-1.
Päätöserän ensimmäisellä minuutilla oli jälleen turkulaisen vuoro juhlia. TUTO-ikoni Aki Keinänen pommitti tavaramerkikseen muodostuneella hevosenpotkulla kiekon ylähyllylle ylivoimalla.
”Sain Virkin Anssilta hyvän passin siihen ja päätin antaa mennä silmät kiinni. Sinne upposi ja hyvä niin”, kommentoi Keinänen maaliaan.
Lauantaina Kajaanissa Hokki
Ottelu säilyi loppuun asti jäähyrikkaana, mutta lisämaaleja ei siitä huolimatta nähty. Näin täysi pistepotti matkaa TUTOn bussiin, joka ottaa suunnan kohti Kajaania, jossa huomenna asettuu vastaan Hokki kello 17.00. Hokki-otteluun valmistaudutaan levon ja jumpan merkeissä. Päävalmentaja Miika Elomon mukaan tärkeintä on henkinen puoli.
”Syödään hyvä ruoka, vedetään jumppa ja otetaan hyvät unet. Jokainen pelaaja käyttää lyhyen lepoajan yksilöllisesti, mutta tärkeintä huomiseen valmistautumisessa on henkinen kantti.”
Hienosta vierasvoitosta huolimatta sekä Elomo että Keinänen löysivät myös parannettavaa tulevaa ajatellen.
”Syöttöjen laadun pitää edelleen parantua. Myös maalipaikoilla pitää pystyä olemaan terävämpi. Siinä ei voi koskaan olla liikaa laatua”, kommentoi päävalmentaja Elomo. Keinäsen mukaan tärkeää on pysyä poissa jäähyaitiosta.
”Siitä ollaan joukkueen kanssa puhuttu, että otetaan liikaa jäähyjä. Tänään onneksi alivoima toimi hyvin, mutta kausi on pitkä ja nämä ovat niitä asioita joilla ratkotaan tärkeitä pisteitä.”
Hokki – TUTO Hockey lauantaina Kajaanissa klo 17.00.