TUTO Hockey – LeKi
2-1 (2-1, 0-0, 0-0)
TUTOn päävalmentajaksi tullut Miika Elomo sai mainion startin uralleen Kupittaalla, kun TUTO katkaisi neljän ottelun tappioputkensa LeKin kustannuksella.
TUTO sai otteluun mainion startin, kun heti viiden minuutin pelin jälkeen Mikko Laine onnistui ylivoimalla.
Seuraava maalin iski LeKi, kun Jonatan Tanus oli unohtunut maalin eteen. TUTO kuitenkin lähti erätauolle johtoasemassa, kun Kalle Moision upea yksilösuoritus palkittiin maalilla.
Toisessa erässä TUTO loi tukuttain maalipaikkoja, mutta vieraiden maalilla torjunut Henri Kiviaho piti maalinsa puhtaana.
”Kyllä varmasti sen maalin verran TUTO oli kokonaisuudessa meitä parempi tänään”, kommentoi LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi.
Päätöserässä kotiyleisö ei loistavista paikoista huolimatta päässyt juhlimaan lisämaaleja. TUTO kuitenkin puolusti loistavasti omaa maaliansa ja otti ansaitusti kolme pistettä ottelusta.
”Täytyy sanoa, että kolmannessa erässä oli tosi hyvä puolustus vastassa. Kypsä johtoasemassa pelaaminen vastustajalta ja meillä ei ihan bensa riittänyt”, totesi Juujärvi.
”Täytyy nimiä opiskella vielä”
TUTOn penkin takana ensimmäisen pelinsä luotsannut Miika Elomo jakoi kiitosta joukkueelleen.
”Tiukka peli ja tosi sitoutunut joukkue oli vastassa. Tein pieniä muutoksia, että miten pelataan, vähän nopeampaa peliä”, sanoi tuore päävalmentaja Elomo.
”Olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvin se näkyi tänään. Joukkueessa on loistava fiilis”, kommentoi Elomo.
TUTO jatkaa urakkaansa viikonloppuna kahdella pelillä, kun perjantaina matka käy Heinolaan Peliittojen vieraaksi ja lauantaina Kupittaalle saapuu KeuPa HT.
”Torstaina jatketaan pienellä jäällä ja tutustuminen jatkuu, pitää nimiä opiskella vielä”, naurahti Elomo.
Tule kannustamaan TUTO voittoon lauantaina klo 17.00, kun vastaan asettuu KeuPa HT. Osta liput ennakkoon TÄSTÄ!