Peliitat – TUTO Hockey 4-2 (2-1, 0-1, 2-0) TILASTOT
Hienon syksyn pelannut TUTO Hockey päätti syyskauden otteluun Heinolassa. Ottelussa isäntäjoukkue Peliitat olivat tällä kertaa parempia 4-2 lukemin. Tappiosta huolimatta turkulaiset lähtevät ansaitulle joulutauolle Mestiksen sarjakakkosena.
Ottelun alku oli haastava TUTOlle, sillä Peliitat saivat heti erän alkuun kaksi maailmanluokan paikkaa. Maalille palannut Tommi Virtanen torjui vielä ensimmäisen, mutta toiselle hänkään ei enää voinut mitään. Maalin jälkeen Juhani Tamminen käytti TUTOn aikalisän. Sen toimesta joukkue piristyi ja sai hankittua pari ylivoimaa. Kokoonpanomuutosten vuoksi uusiksi menneet ylivoimakoostumukset hakivat kuitenkin avauserän ajan terävyyttä pyörien kulmissa tehottomasta. Kun omia paikkoja ei käytetty, rokotti kotijoukkue omasta paikastaan siirtyen 2-0 johtoon. Heinolalaisten iloa riitti kuitenkin vain hetken, sillä virkeästi koko ottelun pelannut TUTOn nelosketju kavensi Markus Mäkisen johdolla erätaukotilanteeksi 2-1. Maaliin oivallisen esityön teki Teemu Aarnio.
”Hienolle syksylle ikävä päätös”
Toiseen erään TUTO tuli myrskyn lailla tasoittaen Aki Keinäsen toimesta tilanteen 2-2 lukemiin. Heti maalin jälkeen TUTO pääsi ylivoimahyökkäykseen, jossa Antti Virtasen ratkaisu kuitenkin kilpistyi Peliittojen maalivahtiin. Tämän jälkeen kotijoukkue sai otetta pelistä, josta seurasi muun muassa yksi rangaistuslaukaus ja yksi puolittainen läpiajo sekä runsaasti jäähyjä vierasjoukkueelle. Nämä kaikki tilanteet hoiti maalillaan jälleen mallikkaasti esiintynyt Tommi Virtanen. Rikkonaisen erän loppupuolella TUTOn tehonyrkki pääsi vielä loistavaan maalipaikkaan, kun Antti Virtanen vapautti Ville-Vesa Vainiolan ja Derek Famularen ylivoimahyökkäykseen. Hyökkäyksen päättänyt Famulare osui kuitenkin ainoastaan sivurautaan.
”Vaikea ja tasainen yhden maalin peli, joka kääntyi tällä kertaa vastustajalle. Nousimme hienosti vielä 2-2 tilanteeseen kahden maalin takaa ja taistelimme kolmannen erän alussa alivoiman pois. Lopulta vastustaja sai tehtyä sen ratkaisevan kolmannen maalin hieman kyseenalaiselta näyttäneestä tilanteesta. Sen jälkeen emme enää löytäneet tasoitukseen vaadittua lisäenergiaa. Kaiken kaikkiaan tämä oli ikävä päätös hienolle syksylle. Olemme kuitenkin aikataulussa, ja jopa vähän sen edellä, joten vanhana liikunnanopettajana annan joukkueelle arvosanaksi 9+, voitto tänään olisi nostanut arvosanan 10-. Tästä on hyvä lähteä ansaitulle joulutauolle, meille se tulee loistavaan väliin.” Kommentoi ottelun jälkeen TUTO Hockeyn päävalmentaja Juhani Tamminen.
Kolmas erä alkoi Tammisen mainitsemalla Peliitat ylivoimalla, kun TUTOlta jäähyboksissa istuivat sekä Lauri Kärmeniemi että Derek Famulare. Tämän tilanteet TUTO vielä kesti, mutta lähes heti maalin jälkeen Peliittojen Teemu Rautiainen ratkaisi ottelun yksilösuorituksella, jonka jälkeen videolta tarkistettiin korkean mailan mahdollisuuttakin. Lopulta maali todettiin sääntöjen mukaisesti tehdyksi. Maalin jälkeen TUTO sai vielä pari tasoitusmahdollisuutta ylivoimalla, joista paras tarjoutui Derek Famularelle. Maaliin tarvittava viimeinen terävyys oli kuitenkin tällä kertaa kadoksissa ja Peliitat hoitelivatkin loppuerän kypsällä pelillä Rautiaisen viimeistellessä loppulukemiksi muutamaa minuuttia ennen loppua 4-2.