TUTOn junioripolku vahvistuu – U20-joukkueelle uusi valmennustiimi

Kim Wikström on TUTOn U20-joukkueen päävalmentaja kaudella 21-22. Päävalmentajat on valittu myös U15-U18 joukkueille.

Wikström on valmentanut tällä kaudella TUTOn U18-joukkuetta yhdessä Sven Sirkelin kanssa. Sirkel jatkaa Wikströmin parina myös U20-joukkueessa tulevalla kaudella. Valmennuskaksikko johdatti U18-joukkueen syksyllä Mestiksen alkusarjassa lohkovoittoon. Sen myötä joukkue saavutti paikan SM-sarjan alemmassa jatkosarjassa, jossa pelejä ei kuitenkaan koronarajoitusten vuoksi ole saatu pelattua.

Tulevaan kauteen Wikström lähtee innoissaan.

-Todella innoissaan lähdetään kohti uutta projektia U20 joukkueen kanssa. Tyytyväisyyttä lisää myös, että pääsemme jatkamaan valmennustiiminä Svenin kanssa. Hänen kanssansa yhteistyö on sujunut saumattomasti. Joukkueen pelaajakartoitus on aloitettu ja tavoitteenamme on rakentaa joukkueen yhteisiin arvoihin, tähtäimiin ja työntekoon 100 prosenttisesti sitoutunut ryhmä. Joukkueen arkeen luodaan urheilullinen ja kilpailullinen ympäristö, pelaajien kehityksen maksimoimiseksi. Toivomuksissa on myös, ettei korona sotkisi hirveästi suunnitelmia ja pääsisimme tekemään ehjästi hommia toukokuusta lähtien.

TUTO Hockey U20-joukkueen valmennustiimi kaudella 2021-2022

Päävalmentaja: Kim Wikström
Valmentaja: Sven Sirkel
Maalivahtivalmentaja: Kim Törnström
 

TUTOn U15-U18 joukkueiden päävalmentajat (TuTo Ry)

TuTo juniorijääkiekon määrätietoisen rakennustyön ansiosta seuran juniorijoukkueet U18 ja U16 aloittavat kauden 2021-22 SM-alkusarjoissa, mikäli niihin vielä saadaan Villi kortti -paikat. Lisäksi U15-joukkue aloittaa AAA-tason alkusarjassa, josta on onnistuessa pääsy valtakunnalliseen sarjaan pelaamaan kaikkia Suomen parhaita seuroja vastaan omassa ikäluokassa. Näin TUTO Hockeyn ja juniorijääkiekon organisaatioiden välisen yhteistyön ansiosta   tutolainen pelaajapolku on entistä ”suorempi” aina luistelukoulusta huipulle saakka.
 
Myös valmennustyössä saavutettu jatkuvuus miellyttää juniorijääkiekon valmennuspäällikkö Toni Arppea:
 
– Olemme todella tyytyväisiä, että erinomaista työtä tehneet valmentajat jatkavat edelleen meillä. Seurassa jatkavien valmentajien lisäksi olemme hakeneet hieman lisää uutta verta sekä kokemusta ja ammattitaitoa palkkaamalla Jouni Lammin, joka on toiminut viimeiset vuodet Rauman Lukon organisaatiossa.
 

Kilpakiekon juniorijoukkueiden päävalmentajat kaudella 2021-22:

TUTO U20: Kim Wikström
TUTO U18: Jouni Lammi
TUTO U17: Mika Seppänen
TUTO U16: Tero Hotanen
TUTO U15: Petri Niukkanen
 
Valmennustiimit sekä U14 ja nuorempien joukkueiden valmennus julkaistaan kevään aikana osoitteessa tuto.fi

Lisätietoja:

TUTO Hockey U20

Jouni Virpiö
urheilukoordinaattori
puh. +358 40 828 9329
s-posti: jouni.virpio@tutohockey.fi
 
TuTo Juniorijääkiekko (TUTO U15 – TUTO U18)
 
Toni Arppe
valmennuspäällikkö
puh. +358 400 971 091
s-posti: toni.arppe@tuto.fi

Tutustu TUTOn viime kesänä uudistamaan urheilustrategiaan TÄSTÄ

Jaa eteenpäin:

Kajaanin Hokki vierailee Rajupaja Areenalla kahden perättäisen illan verran perjantaina 22.11. sekä lauantaina 23.11. Olemme avanneet...

Lue lisää

Hieno urheilutapahtuma sai ikävän käänteen, kun Jokerien fanikatsomossa laukaistiin savupommi aivan pelin alussa. Kyseinen tekijä tunnistettiin...

Lue lisää

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää